Nämä kotimaiset albumit ovat pyörineet levylautasilla jo 20 vuotta – Tunnistatko ne kannen perusteella?

Muistatko nämä ysärilevyt?

Viime viikolla arvuuttelimme tänä vuonna 20 vuotta täyttäviä ulkomaisia levyjä kannen perusteella. Seuraavaksi on sitten kotimaisten albumien vuoro. Valikoimme siis kymmenen vuonna 1998 ilmestynyttä kotimaisen artistin tai yhtyeen levyä ja sinun tehtäväsi on tunnistaa se kansikuvasta rajatun yksityiskohdan perusteella.

1998 oli hyvä vuosi ainakin kotimaisten raskaan musiikin yhtyeiden puolesta, mutta visan skaala ulottuu myös kevyempään rockiin ja poppiin. Ei muuta kuin aivonystyrät töihin ja visa käyntiin tuosta noin: