Nuoret ja raikkaat: R3bels

Tekemisen meininki.
27.7.2016 11:42

Nuoria, raikkaita ja rakastuttavia. Sellaisia artisteja ja yhtyeitä maassamme on monia. Etkä ehkä ole koskaan kuullutkaan heistä. Vielä.

Kemijärveläinen R3bels esittää melodista pop rock -musiikkia suomen kielellä. Muun muassa Ellinooran ja Elias Gouldin kanssa keikkailleen orkesterin laulava viulisti Tiina Nyyssönen kertoo pumpun tämän hetken tilasta seuraavaa:

Omia biisejä on kasassa jo noin levyllinen. Tässä lähitulevaisuudessa olisi tarkoitus kasata uusi demopaketti, jota lähetellään sitten ympäriinsä. Ennen sitä aiomme kuitenkin vetää loppukesän keikat täysillä läpi.

Seuraavana olisi vuorossa Pyhätunturilla järjestettävä Pyhä Unplugged, jossa esiinnymme akustisesti Aittakurun jylhissä maisemissa. Sitä odotetaan innolla, basisti Albert Tokkola tohkeilee.

Nuorissa ja raikkaissa R3bels edustaa kappaleellaan Valvon.

Valvon on bändimme ensimmäisiä biisejä. Sävellys on minun käsialaa, sanoituksesta vastasimme yhdessä. Tällä biisillä voitettiin myös YleX:n Viikon Kellaribändi -titteli loppuvuodesta 2014!, Nyyssönen pohjustaa.

Eikun kuulolle.

Nuoret ja raikkaat R3bels: Valvon (ohj. Uula Kuvaja)

R3bels on:

Jarno Ketola (kitara)
Albert Tokkola (basso)
Mikko Moilanen (rummut)
Essi Koutelo (koskettimet ja taustalaulu)
Tiina Nyyssönen (laulu ja viulu)

Lisää bändin materiaalia täällä.

Kaikkiin Nuoret ja raikkaat -sarjassa esiteltyihin artisteihin ja yhtyeisiin pääset tutustumaan klikkaamalla tästä.

Jos tiedät kuka tai kenen yhtye olisi nuori ja vieläpä raikas, tee hyvin ja vinkkaa asiasta meille:

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää luettavaa