Paha Kaksonen löi hynttyyt yhteen Rajuilma-laulajan kanssa – ”Syökää, juokaa ja naikaa”, kuuluu kokoonpanon käsky

Hanna-Kaisa Hämäläinen

Vuodesta 2004 operoinut Paha Kaksonen esittelee yhtyeelle itselleen varsin tärkeän singlen: Syökää, juokaa, naikaa -julkaisulla vierailee 1980–90-luvuilla kulmakarvoja kohotuttaneen Rajuilma-yhtyeen laulaja Rane Rautiainen, jota bändi kertoo tiedotteessaan arvostavansa suuresti.

Seksiä ja saatananpalvontaa sanoituksissaan viljellyt Rajuilma muistetaan muun muassa kappaleista Piiskaa! ja Naidaan. 1980-luvun alussa perustetun yhtyeen taru päättyi vuonna 2008 kitaristi Aki Vilkamaan itsemurhaan.

”Olemme olleet nuorista kolleista saakka Rajuilma-faneja. Rajuilma oli ja on kovin rockbändi, mikä Jyväskylästä on ikinä tullut”, Pahan Kaksosen laulaja-kitaristi Otto J kertoo.

Rautiaisen ja Pahan Kaksosen yhteistyö käynnistyi syyskuussa Jyväskylän Lutakossa soitetulla Paha Kaksonen feat. Rane Rautiainen plays Rajuilma -keikalla. Konsertissa kokoonpano soitti koko Rajuilman vuonna 1990 julkaistun debyyttialbumin kannesta kanteen. Syökää, juokaa, naikaa -singlen kylkiäisinä julkaistaankin kaksi livetallennetta tuolta Lutakon-keikalta.

Ja miltä se yhteistyö käytännössä kuulostaa? Tämän voi tarkastaa vaikka saman tien, sillä Syökää, juokaa, naikaa -biisiin tehty video saa nyt ensi-iltansa Soundin verkkosivuilla. Koko kolmen kappaleen singlekokonaisuus ilmaantuu saataville 24. helmikuuta. Pistä alapuolelta rokki soimaan: