Roger Daltrey sanoo ei: marihuanalle, Spotifylle ja Axl Roselle AC/DC:n keulilla

The Who -vokalisti on viime aikoina viihtynyt otsikoissa äärimmäisen selkeiden mielipiteidensä tiimoilta.
30.6.2016 15:32

Maaliskuussa 72-vuotta täyttänyt The Who -herra Roger Daltrey on tullut tutuksi paitsi lajinsa legendaarisella tavalla hallitsevana vokalistina, myös miehenä, jolla on paljon varsin selkeitä mielipiteitä. Muistatko oheiset kolme kovinta kannanottoa viimeksi kuluneen reilun vuoden ajalta?

Spotify

”Miksi minä tekisin enää levyjä?” kysyi Daltrey Rolling Stonen toimittajalta, kun puheeksi tulivat suoratoistopalvelut ja niiden artisteille maksamat korvaukset.

Axl Rose + AC/DC

Brian Johnsonin ”lehdistötiedotehyvästit” ja ”Axl Rose -karaoke” eivät nekään lämmittäneet herra Daltreyn mieltä.

Marihuana

Seksi, huumeet ja rock ’n’ roll -mantrasta ainakaan keskimmäinen ei kuulunut Mr. Daltreyn repertuaariin vuonna 2015.

Englantilaisyhtyeen taannoisella Long Islandin -keikalla sattui välikohtaus, jonka tiimoilta laulumies oli valmis jättämään koko esiintymisen sikseen. Daltrey on tiettävästi erityisen allerginen marihuanan savulle ja altistuminen pössyttelylle vie mieheltä nopeasti äänen. Asia kävi harvinaisen selväksi paikalla olleille, kun Roger ojensi yleisössä tupruttelijaa tähän tapaan:

Vuonna 2010 Roger Daltrey selvitti tiensä myös Rolling Stonen ”rockmaailman kaikkien aikojen pahimmat riidat” -listalle.

Toisaalta on hyvä muistaa Daltreyn kohdalla olennaisin, josta osviittaa antaa miehen nimen löytyminen myös tällaiselta listalta.

Tässä Daltrey Queenin ja Tony Iommin kanssa vuonna 1992:

Lisää luettavaa