Ronskilla pensselillä maalaamassa – Ursus Factory hitsautui yhteen Euroopan kaduilla

Ursus Factory
Kuva: Eliel Kilkki

Suomen räjähtävimmäksi liveyhtyeeksi syystäkin tituleerattu (käykääpä keikalla jos ette usko) Ursus Factory on kitaristi-laulaja Jussi Pelkosen ja rumpali Aleksi Ripatin muodostama, ronskilla pensselillä maalaava duo, joka yhdistää vaistonvaraisessa elämöinnissään raa’an punkenergian tuhtiin biittiin ja vahvoihin melodioihin. 

Teksti: Teppo Vapaus

Ursus Factory soittaa taitavasti ja tiukasti, mutta säätää ja säheltää lavalla enemmän kuin laki sallii. Se kompuroi ja kaatuilee, roiskuu hikeä, rikkoo tavaraa ja täyttää sykäyksittäin noiseyhtyeen tunnusmerkistön. Silti bändillä on ilmiselviä melodisia ja koukukkaita keikkahittejä kuten Virhe-ep:n kolmosraita Kaikki on niin vitun ihan jees. Ursus Factoryn sointi perustuu rankalle riffittelylle, mutta missään nimessä se ei soita heviä. Biisien lyriikat ovat usein surullisia ja kyynisiä, mutta niiden ulostulo on selittämättömällä tavalla riemukas ja voimaannuttava.

Bändin live-energia ja ulkoinen olemus on varsin punk, mutta kuitenkaan Ursus Factory ei ole vuorovaikutuksessa punkskenen kollegoiden tai yleisön kanssa. Bändin keikoilla käy sattumanvaraisesti kaikenlaista yleisöä yhtyeen laajasta kaveripiiristä ja kasvavissa määrin myös kavereiden kavereita ja kavereiden kavereiden kavereita: opiskelijoita, näitä niin kutsuttuja hipstereitä, musiikkidiggareita, muusikoita ja muita nuoria taiteilijoita.

Johtopäätös: Ursus Factory on tällä erää uniikki underground-kummajainen, jossa piisaa crossover-potentiaalia tehdä vaikka pääkiit.

KYLLÄSTYMINEN JAZZIN AKATEEMISUUTEEN

Jussi Pelkosen olemuksessa, asenteessa ja syntyvillä olevassa taiteilijakuvassa on paljon yhtenevää pitkän linjan underground- ja avantgarde-guru Jussi Lehtisalon kanssa. Molemmat Jussit ovat nallekarhumaisia ja sympaattisia, sielukkaita ja lempeitä hahmoja. Kokeilevuus ja raja-aitojen ravistelu on kumpaisenkin veressä.

”Kun on kolme viikkoa yhdessä, tutustuu aika hyvin. Ja kadulla soittaminen on ihan eri asia kuin treeniksellä räplääminen.”

Yhtäaikaisesti Ursus Factoryn keikkakiiman kanssa Jussi Pelkonen luo itseään todeksi Beibi P -alter egonsa kautta spoken word -artistina jazzorkesteri Mikko Sarvanne Hip Companyn keulilla. Beibi P:n ja Hip Companyn mykistävän estoton tupla-albumi Muovibabylon näki hiljattain päivänvalon ja sitä esitetään yhä myös elävänä. Kehotan kuuntelemaan Muovibabylonin silmät kinni lattialla maaten. Jos ja kun keskittymiskykysi ei anna siimaa koko eepokselle, tsekkaa sentään vaikkapa ensimmäisen levyn 10-minuuttinen kakkosraita Amppari, joka ilmiantaa mehukkaasti Pelkosen laitojen yli läikehtivän ja pelottoman runollisuuden. Tai katso YouTubesta alle kolmeen minuuttiin mahtuva Ristille-musiikkivideo.

Jussi Pelkosella on soittajana opistotausta, joskaan hän ei ole suostunut jäämään sen vangiksi. Hän on opiskellut muusikoksi Pop & Jazz Konservatoriossa ja musiikkikasvatusta Sibelius-Akatemiassa. Etenkin Konservatorion meininki söi lopulta miehen ja pata meni Jussin omien sanojen mukaan pahasti jumiin opinahjon akateemisessa ilmapiirissä. Kyllästyksen koittaessa Pelkonen palasi musiikkidiggailussaan yläasteaikojensa punk- ja rockfiilistelyihin ja tunsi pakottavaa tarvetta räjäyttää kaikki kanavat auki. Samoihin aikoihin hän tutustui perinteisemmissä bändikuvioissa soittokokemuksensa hankkineeseen Aleksi Ripattiin. Nuoret miehet tunsivat kohdatessa rakkautta ensisilmäyksellä ja alkoivat tapailla erinäisissä illanvietoissa. Ursus Factoryn siemen kylvettiin erään pitkäksi venyneen yön jälkeen aamuisella tuopposella helsinkiläisen anniskeluravintolan terassilla.

– Olin silloin hakenut ensimmäistä kertaa opiskelemaan valtiotieteitä, Aleksi muistelee.

– Mietittiin, että jos en pääse kouluun, olisi siistiä lähteä johonkin reissuun. Kun menin kotiin, mua odotti kirje, jossa kerrottiin, että en mennyt läpi. Soitin Jussille, että nyt lähdetään.

KATUSOITTOKOULUTUS

Jussi ja Aleksi päättivät pakata mukaan sähkökitaran, pienen vahvistimen ja lasten rumpusetin ja lähteä katusoittamaan ympäri itä-Eurooppaa. Nyrkkisääntö matkustamiseen oli se, että lentokonetta ei käytetä. Reilun kolmen viikon reissu kulki läpi Baltian maiden pisimmillään aina Tsekkiin asti, ja sieltä palattiin samaa reittiä takaisin. Vielä tuolloin covereihin panostanut duo pisteli kaduilla menemään Jimi Hendrixiä, Rollareita, The Whota ja tietenkin Oasista.

– Tuo oli paras mahdollinen tapa perustaa bändi, Jussi toteaa.

– Kun on kolme viikkoa yhdessä, tutustuu aika hyvin. Ja kadulla soittaminen on ihan eri asia kuin treeniksellä räplääminen. Pitää olla jossain määrin mielenkiintoinen. Me mietittiin paljon sitä, että miten saadaan jengi heittämään meille rahaa. Että nyt on vedettävä oikeasti ihan hirveä show.

”Yritettiin kirjoittaa biisin lyriikkaa jossain latvialaisella hautausmaalla. Tuli ihan painokelvotonta tekstiä.”

Myös yhteinen soitannollinen kieli ja dynamiikka muodostuivat matkan aikana luonnostaan vahvoiksi. Vaikka visio omaa materiaalia esittävästä bändistä ei ollut vielä konkretisoitunut, haparoivia ensiaskelia otettiin.

– Mulla oli jo silloin tullut mieleen Rakastuin lesboon -biisin riffi ja otsikko. Tiesin, että haluan perustaa rockbändin, Jussi kertoo.

– Me yritettiin kirjoittaa tuon biisin lyriikkaa jossain latvialaisella hautausmaalla. Tuli ihan painokelvotonta tekstiä. Mutta kun palattiin Suomeen, oltiin valmiita aloittamaan omien biisien tekeminen.

Ursus Factoryn painellessa studioon itseoppineen äänimies-ystävänsä Lauri Uusitalon kanssa duo huomasi nopeasti katusoittokokemuksensa edut. Biisit äänitettiin ilman metronomin tuomaa turvaa tasatempon takeeksi, ja kun kappaleita kuunneltiin, havaittiin, että homma toimii suorilta.

– Vittu, nämä ovat läjässä! Jussi tiivistää tunteen.

– Me soitettin tutustumisvaiheessa hirveä määrä kaikenlaista musaa ja aina niin, että joku oli kuuntelemassa. Piti siis olla hyvä.

OMAN KÄDEN OIKEUDET

”Pitäisi varmaan alkaa lähettää niitä sähköposteja, joihin kukaan ei vastaa.”

Ursus Factoryn Virhe-ep ei ole saatavilla ainoastaan Spotifyn play-nappulan painalluksella, vaan se on myös omin voimin ja mielikuvituksellisesti tuotettu fyysiseksi äänitteeksi. Saksasta tilattiin vinyylin näköisiä cd-r-levyjä ja niihin kirjoitettiin tussilla platan nimi. Seiskatuumaisen lp:n kansitaidetraditiota kunnioittavat isot pahvikannet suunniteltiin yhdessä graafikkoystävä Hanna Malisen kanssa ja leikattiin ja liimattiin kasaan omin käsin. Mukaan lyötiin Malisen visioima lyriikkavihko. Levyjä on tehty kaksi 50 kappaleen painosta ja ne ovat käyneet kaupaksi kympin hintaan. Usein levyjä on poltettu ja kansia liimailtu läjään keikkapaikan takahuoneessa ja toimitettu myyntitiskille sitä mukaa kun kauppa on käynyt. Uutena tuotteena Ursus Factoryn merchandiseen on nyt saatu t-paidat. Niitä tehtiin startiksi neljätoista kappaletta, ja kaikki on myyty.

Nostan hattuni korkealle ahkerasta askartelusta ja varaa itselleen yhden levyn. Samalla mieleen juolahtaa kysyä kundeilta, kelpaisiko heille jo jonkinmoinen apu musabisneksen puolelta? Onko keikkamyyjiä ja levy-yhtiöitä lähestytty?

– Aika laiskasti me on sitä tehty. Viime aikoina on herännyt ajatus, että pitäisi varmaan alkaa lähettää niitä sähköposteja, joihin kukaan ei vastaa, Jussi miettii.

Ehdotan Fullsteamia sopivaksi kumppaniksi bändille.

– En tiedä, ollaanko me jo poltettu sillat Fullsteamille, Jussi nauraa.

– Laitoin joskus vuosi sitten Feniks Willamolle (Fullsteamin keikkamyyjä) tosi asiallisen viestin sen käytyä meidän keikalla. Että tykkäsitkö ja haluaisitko ehkä tehdä kanssamme yhteistyötä keikkamyynnin suhteen? Se vastasi tosi mukavasti, että pidän kyllä teidän meiningistä, mutta mulla on jo niin monta bändiä rosterissa, etten ehtisi panostaa. Luin sen viestin, kun oltiin Aleksin kanssa hengaamassa jossain ja tuli sellainen idea, että hitto olisi hauskaa, jos vastaisi tähän vaan ilman mitään välimerkkejä, että ”no haista vittu sitte!”. Sitten mä tein sen. Feniks vastasi siihen peukulla.

Siinä olivat siis Ursus Factoryn bisnesneuvottelut tähän mennessä. Bändin näköistä toimintaa!

Ursus Factory on äskettäin julkaissut toisen omakustanne-ep:nsä Juhlat, jota haastatteluhetkellä miksasivat yhteistyössä Lauri Uusitalo ja myös Tiisun basistina tunnettu Väinö Karjalainen. Seuraavaksi yhtyeen mieli halajaa keikoille kotikaupungin ulkopuolelle. Tässäpä siis oiva vinkki kenelle tahansa, joka kaipaa elävän musiikin iltamaansa räjähtävää voimaa ja bändin, jonka buukkaamisella nyt voi kehua itseään vielä vuosienkin päästä.

 

Teksti: Teppo Vapaus
Julkaistu alun perin Soundissa 6/2016