Rooki? Tsilari? Slangi-oppitunnin tarjoaa Stadin kadonneet -albumin ennakkokuuntelu

Nyt korvat hörölle, saatat nimittäin oppia uuden sanan jos toisenkin. Soundin ennakkosoittovuorossa on 3.6. julkaistava Stadin kadonneet -yhtyeen albumi On rookis kalsa hima. Slangilla lauletuista kansanlauluista koostuvalta albumilta löytyvät myös kappaleet nimeltä Tsilariloru, Vihonviimeinen bulttari ja Fimtsika killaa.

Solistivieraina albumilla kuullaan muun muassa Tuomari Nurmiota ja Palefacea.

”Fimtsika killaa
Söntrissä plääkät
litsi läyskä vintissä.”

Aikaisemmin vähälle huomiolle jäänyttä aihetta tutkineen muusikko Anna E. Karvosen johtama kokoonpano on etsinyt ennen ja jälkeen toisen maailmansodan Helsingissä paikallisella slangilla laulettuja, osin kadonneitakin kansanlauluja.

– Mietin, miksen ollut koskaan kuullut vanhaa riimillisen kansanlaulun muotoa slangiksi laulettuna, vaikka muilla suomen murteilla olen sellaisia itsekin laulanut. Voisi kuitenkin olettaa, että 1900-luvun alussa vanhat kansanlaulumelodiat, jotka tulivat kaupunkiin muuttavan väestön mukana, olisivat saaneet myös slangiversionsa, pohti Anna E. Karvonen tutkimusta aloittaessaan.

Osa albumin teksteistä on nyt sävellettyä, sillä monet vanhojen laulujen melodiat ovat aikojen saatossa kadonneet.

– Levy olkoon yritys estää niitä viimeisiä helsinkiläisiä lauluja katoamasta, jotka ehkä vielä ovat jääneet löytymättä. Stadin slangi kuvastaa myös osaltaan maamme yhteistä historiaa. Helsinkiä ja helsinkiläisyyttä ei olisi ilman muuttoliikettä. Koska muuallakin Suomessa on kotiseuturakkautta ja ylpeyttä omasta murteesta, olemme mekin ylpeitä näistä kansanlauluista Stadin slangiksi – olimmepa sitten junantuomia tai paljasjalkaisia, olemme samoja stadilaisia kaikki. Anna E. Karvonen kiteytyttää.

Albumi julkaistaan 3.6. vinyylinä, jonka mukana tulee myös cd. Levyn mukana tulee (onneksi) myös Stadin slangi–suomi sanasto.

Lisätietoja: Stadin kadonneet Facebookissa