Se yksi kappale, joka muutti koko maailman – Lasten hautausmaan Tuomo Mannonen listaa suosikkilevynsä

Lasten Hautausmaa, Ruisrock 2016
Vesa Siltanen

Pitkästä aikaa listataan taas levysuosikkeja eri vuosikymmeniltä. Tällä kertaa vastaamassa on muun muassa Lasten hautausmaa -yhtyeestä tuttu Tuomo Mannonen, joka listaa suosikkinsa 1960-luvulta tähän päivään sekä bonusvalinnan 1920-luvulta vielä päälle. Paras livetaltiointikin mainitaan.

Listan on toimittanut tuttuun tapaan Timo Isoaho. Lasten hautausmaan voi nähdä syksyn mittaan keikoilla alla olevan aikataulun mukaisesti:

11.10. Kouvola, House of Rock
12.10. Pori, Monttu
13.10. Helsinki, Kuudes Linja
20.10. Tampere, Klubi
25.10. Äänekoski, Painotalo
26.10. Joensuu, La Barre
27.10. Lappeenranta, Totem
2.11. Oulu, Hevimesta
3.11. Vieremä, Hullun Mylly

1920-luku – Antti Syrjäniemi: Daytonilainen apinajuttu (1929)

”Kovin suomalainen teksti ikinä missään. Daytonin apinajuttu kertoo Tennesseen Daytonissa vuonna 1925 käydystä ’apinaoikeudenkäynnistä’, jossa paikallinen opettaja tuomittiin sakkorangaistukseen evoluutioteorian opettamisesta. Tuomari Nurmio ja Pedro Hietanen coveroivat tämän onnistuneesti 51 vuotta myöhemmin.”

1960-luku – Los Saicos: Demolicion (1965)

”Perulaiset rokkasivat omaa surffigarageaan jo vuonna 1964. Sanotaan, että nämä olivat ensimmäisiä omia biisejä levyttäneitä eteläamerikkalaisia rokkenrollareita.”

1970-luku – Led Zeppelin IV: Stairway to Heaven (1971)

”Istuin isosiskon huoneessa salaa ja kuuntelin pimeässä kuulokkeilla vinyylejä, mikä oli kymmenvuotiaalta ankarasti kielletty. Koko huoneessa oleminen oli jo suurta syntiä. Jossain viiden minuutin kohdalla Stairway to Heaven alkoi tuntua omituiselta. Jokin muljahti, varmaan pysyvästi. Kun sisko myöhemmin muutti Ranskaan, sain haltuuni hänen kaikki Zeppelinit, Doorsit, Dylanit ja muut. Tätä kuuntelukokemusta olen yrittänyt tavoittaa koko elämäni, mutten ole päässyt lähellekään.”

1980-luku – Terveet Kädet: Kädet suojelee -ep (1983)

”Maailman toiseksi paras sanoitus, joka kyseisen biisin nimenäkin toimii, löytyy tältä levyltä. ’Mulla on liian lyhyt sänky’. Siinä kerrotaan yhdessä lauseessa jo paljon, ja biisi rutataan puolessa minuutissa maaliin. Seuraavan kappaleen lyriikka on yhtä innovatiivista, ainoastaan yksi lause: ’Ei enää koskaan sotaa’.”

1990-luku – Tehosekoitin: Se johtuu geeneistä (1996)

”Parasta A-mollirokkenrollia, joka sai Mannosen pojan pauloihinsa teininä Punk’n’Roll -kasetin myötä. Taisin kuunnella kasetin puhki. Paitsi kun googlasin, niin tämä olikin Kuuma iskelmäparaati -cd:llä. Yhtä kaikki. Molemmilla kokoelmilla on ikivihreitä, jotka osaan vieläkin silmät ummessa.”

2000-luku – Kyre ja Duunarit: Kyre ja Duunarit (2005)

”Tämä bändi Kakka-hätä 77:n ja Frankie the Damagen ohella avasi idean, että punkrokkia voisi tehdä itsekin. Kyre ja kumppanit ei selittele, vaan nakkaa paskat kaikille
tasapuolisesti. Nämä kun saisi joskus kimppakeikalle. Ylityösessio on suomalaisen Youtube-kulttuurin klassikoita. Se sisältää neljä kappaletta ja eväidensyöntitauon.”

2010-luku – Ghost World: Spin (2018)

”Ghost Worldin toka albumi ilmestyi hiljattain. Kouvolan Fleetwood Mac tai jotain ei sinne päin ollenkaan. Tämä on niin kaunista ja haikeaa kuin lipuisi Kymijokea pitkin lautalla Amerikkaan ja alkaisi rocktähdeksi loppuiäkseen.”

Paras livetaltiointi: Sielun Veljet -dvd

”Tässä on vajaat neljä tuntia shamaanirokkia ja lavasekoilua mittakaavassa, jota mikään suomalainen bändi ei ole vielä sen jälkeen tehnyt. Alavalot ja kaikki. Ja tyypit teki teatteria, iskelmätansseja, onnenpyörää keikoilla, ja dvd:llä on mahtava veto Moskovasta 1987, missä Siekkarit juoksee ympäri betonibunkkeria valot päällä ja neuvostonuoret diggaa ja heiluttaa Englanti-kaulahuiveja. Tämän voi katsoa aina kerran vuodessa ja miettiä, että aika läpsyttelyä on tämä touhu nykyään.”