STUDIOSSA 6/7: Kuusumun Profeetta

Kesä on toimeliasta aikaa lukemattomille rockyhtyeille. Soundi kiersi katsomassa, millaisia levyjä studioiden uumenissa parhaillaan valmistuu. Julkaisemme jutun netissä osa kerrallaan kesän kuluessa. Koko jutun pääset lukemaan heti hakemalla kaupasta kesä-Soundin 6-7/2012.

OSA 6: KUUSUMUN PROFEETTA

Albumin nimi tai työnimi?
Huutoja hiljaisesta huoneesta

Mahdollinen referenssilevy?
Kinon tuotanto

Tärkeät taustahahmot?
Aki Peltonen

Nauhoituspaikka?
Musiikkihuone (Pori)

Ilmestymisajankohta?
Loppukesä/syksy

Julkaisija?
Ektro Records

Täysi-ikäisyyden kuluvan vuoden aikana saavuttavan porilaisen Kuusumun Profeetan hiljaiselo päättyy viimein syksyllä, kun yhtye julkaisee kuudennen suomenkielisen studioalbuminsa. Odottavien aika on ollut pitkä, sillä edellinen pitkäsoitto Lyhtykuja saapui vuonna 2008. Mutta odottava on ollut bändinkin tunnelma.

– Tulevan Huutoja hiljaisesta huoneesta -albumin studiosessiot alkoivat jo pari vuotta sitten. Materiaali piti loihtia vain sormia napsauttamalla, mutta nojailuksihan se sitten meni. Syystä tai toisesta yhtyeelle tuli myös huilitauko ja noin puoliksi nauhoitettu albumi unohtui ystävämme Aki Peltosen koneelle, ryhmässä jos toisessakin vaikuttava laulaja Mika Rättö kertoo.

– Lopulta päätimme sopia Kuusumulle pari keikkaa. Samoihin aikoihin porukkaan liittyi henkeä luomaan ja potkua antamaan kitaristi Harri Sippola. Näiden välikohtausten jälkeen studiotyöskentely maistui taas mainiolta ja kirjoitimme sekä äänitimme tuota pikaa levyn toisen puoliskon. Kokonaisuus on nyt paria miksausta vaille valmis.

Pitkästä työstöprosessista huolimatta yhtyeen näkemys on pysynyt suhteellisen samanlaisena.

– Jo alkuvaiheessa suunnittelimme vahvasti laulelmavoittoista kokonaisuutta ja sellainen levystä paljolti tulikin. Jälkimmäinen sessio tosin muutti albumin ilmettä piirun verran soitannollisempaan suuntaan ja omiin korviini se kuulostaa vain ja ainoastaan hyvältä asialta. Nettisivullamme ennakkoon tarjottu Kellonsoittaja-kappale taas onnistuu jollakin tavalla yhdistelemään näiden eri sessioiden tunnelmia.

– Tekstipuolella vilahtelevat muun muassa ydintalvi, huono omatunto ja pikkuruisen parvekkeemme pavut. Niin ja elämälle kiitokseksi nostetut maljat.

Jos taivaankappaleet osuvat jatkossa oikeille uomille, niin Kuusumun Profeetan fanit saavat elää todella mielenkiintoisia aikoja.

– Meillä on tosiaankin muistiinpanomankkarilla toisen albumin verran materiaalia. Oikeastaan tuntuu siltä, että tekemisen ilon löytäneen yhtyeen suunnitelmat paisuvat päivittäin ja tällä hetkellä teoreettisia levyjä on jonossa kaiketi neljä kappaletta. Yksi on scifiä, toinen kokeellista, kolmas jylhempää tahkoamista ja neljäs taas hieman hienovaraisempaa hieromista, Rättö paljastaa.

– Todellisuus on toki hieman toisenlainen – yritetään nyt saada edes jotakin valmiiksi. Halua löytyy kovastikin, entä voimia ja aikaa?

 

Teksti ja kuvat: Timo Isoaho