Syytön kunnes toisin todistetaan

En tuntenut Matti Inkistä. Tapasin Sig-yhtyeen moottorin vain yhden kerran. Se tapahtui maaliskuun lopussa hänen kotonaan Raisiossa. Jututin laulajaa Sig-yhtyeen kokoelmaa varten, jonka oli määrä ilmestyä toukokuussa.

Istuimme pari tuntia Inkisen keittiössä. Joimme inkivääriteetä, söimme keksejä ja juttelimme: enimmäkseen musiikista, mutta myös muista asioista, kuten hänelle tehdystä aivokasvainleikkauksesta ja hänen siviilipalvelusajastaan nuoruuteni kotikaupungissa. Lähtiessäni Inkinen antoi mukaani pari cd:tä – sekalaisia julkaisemattomia demoja vuosien varrelta sekä itsekseen virolaisessa pikkukaupungissa nauhoittamansa ambient-levyn.

Iltapäivän aikana Matti Inkinen puhui paljon, avoimesti ja innostuneesti Sigistä, mutta myös aivan toisenlaisesta musiikista. Hänen suuriin suosikkeihinsa kuuluivat muun muassa 60-luvun tyttöbändit, vanha suomalainen iskelmä, Brian Enon soololevyt, New Yorkin punk-kummajaiset, Canin ja Neu!n kaltaiset saksalaiset 70-luvun pitkätukat ja niin edelleen.

Kun soitin Inkiselle haastattelua seuranneena päivänä, hän pahoitteli, että puhe ei luistanut yhtä hyvin kuin päivää aiemmin. Hän kertoi, että leikkauksen jälkeen oli kahdenlaisia päiviä: parempia tai huonompia. Kuitenkin Inkinen tuntui suhtautuvan tulevaisuuteen toiveikkaasti ja kertoi muun muassa toivovansa, että Sig pystyy esiintymään toukokuun lopun Raisrockissa.

Sig ei esiintynyt Raisrockissa. Pari päivää tapahtuman jälkeen Matti Inkinen löydettiin hukkuneena Raisionlahdesta, ilmeisesti itsemurhan tehneenä.
Matti Inkinen katosi kotoaan huhtikuun 29. päivän aamuna. Samana päivänä ilmestyneessä 7 Päivää -lehdessä oli toimittaja Panu Hörkön kirjoittama juttu, jonka otsikko kirkui: “Laulaja Matti ”SIG” Inkistä epäillään LAPSIPORNORIKOKSISTA!” Sensaatiojutusta selvisi, että kysymys oli vasta poliisin esitutkinnasta, ei siis edes syytteen nostamisesta.

7 Päivää -lehden päätoimittajat Eeva-Helena Jokitaipale ja Marko Petäjäjärvi sekä jutun kirjoittanut Panu Hörkkö eivät ole kommentoineet tapahtunutta muuten kuin tekopyhällä tiedotteella, jonka mukaan lehden toiminnassa ei ollut mitään väärää. He myös pitivät yleistä oletusta jutun vaikutuksesta laulajan kuolemaan perusteettomana ja asiattomana. Kohujuttu, kuten myös sen generoima keskustelu, kuitenkin poistettiin 7 Päivää -lehden nettisivuilta Matti Inkisen ruumiin löytymistä seuranneena päivänä.

Nyt Matti Inkinen on jo haudattu ja keskustelukin laantunut. Monet olennaiset kysymykset ovat kuitenkin yhä vailla vastausta. Mistä ennenkin syväkurkuillaan kerskunut Panu Hörkkö sai tietonsa? Mitä poliisi on tehnyt selvittääkseen salaisen esitutkintamateriaalin vuotamisen ala-arvoisista kohujutuista elävän lehden toimittajalle? Ja niin edelleen.

Esitutkintalaissa sanotaan, että ”esitutkinta on toimitettava siten, ettei ketään aiheettomasti saateta epäluulon alaiseksi ja ettei kenellekään tarpeettomasti aiheuteta vahinkoa tai haittaa”. Siellä myös mainitaan, että ”epäiltyä on kohdeltava esitutkinnassa syyttömänä”.

Journalistin eettiset ohjeet ovat kaikkien luettavissa vaikkapa Journalisti­liiton nettisivuilta.