Mutkien kautta maaliin – Ennakkokuuntelussa triosta viisikoksi kasvaneen The Toxicsin debyytti

Pitkäsoiton verran The Toxicsin sävykästä garagerockia kuunneltavissa ennakkoon.
26.7.2017 09:38

Perjantaina ilmestyvää – ja nyt Soundin ennakkokuuntelussa soivaa – The Toxics -pitkäsoittoa on saatu odotella pitkä tovi. Etenkin keikoillaan kovaa mainetta kerännyt bändi esiteltiin Soundissa jo pari vuotta sitten, mutta sen koommin on mennyt uusiksi niin bändin jäsenten lukumäärä kuin kokoonpano muutenkin.

Triosta viisikoksi kasvanut ja garage-räimeestä palettia laventanut The Toxics sai albumilleen tuottajaksi Lauri Elorannan (Damn Seagulls, Pää Kii), ja sen julkaisevat yhdessä ranskalainen Beast Records ja turkulainen Blast of Silence.

Alkuperäiskaksikon Jens Hortling (laulu) ja Ilkka Luttinen (kitara) lisäksi nyky-Toxicsissa soittavat Juha Laine (kitara), Riku Korhonen (rummut) ja Ari-Pekka Heinola (basso).

ENNAKKOKUUNTELU ON PÄÄTTYNYT. OSTAKAA LEVY!

Lisää luettavaa