Tuumailuja | Vuoden kovimpia seiskatuumaisia ja muita pikkulevyjä

Ensiksi käsittelyyn lienee viisainta ottaa vuoden ehkä kovin seiskatuumainen. Kylmän Etelän ja Rokki-Marin yhteisjulkaisu, jolla huomion varastaa sattumoisin Lasten Hautausmaa -jäsenistöltä kuulostavan Kylmän Etelän Miss Ameriikka. Se on yksinkertaisuudessaan täydellinen pophitti, vaikka sitä ei kantrisovituksesta ja kryptisistä sanoituksistaan heti sellaiseksi tajuaisikaan. Kääntöpuolella Rokki-Mari ja yhtyeensä kyntää astetta vähemmän soljuvaa, mutta helpommin sulateltavaa tunneskaalaa. Kolmesta biisistä Menit sitten naimisiin on vilpittömässä karskiudessaan säihkyvin helmi. Asenne tällä toisaalla lehdessä esitellyn Bemböle Cassettesin julkaisulla on punk, toteutus musiikillisesti laveampi.

Samoilla sanoilla voisi esitellä yhden punk-skenen suurimman suosikin Maailmanlopun. Se tunnetaan sekä yhtenä valtakunnan tiukimpina hardcore punk -yhtyeenä että viiltävän lohduttomana post punk -nimenä. Kaksitoistatuumainen ep Täältä tulee sota menee vielä aiempaakin pidemmälle, sillä sen gootti punk ottaa tunnustelevia askeleita jopa 80-luvun kalseimpaan suomirockiin. Sota ja lohduttomuus yhdessä ja erikseen pysyvät teemoina läsnä ja saavat aikaan entistäkin vaikuttavamman lopputuloksen.

S&M ehätettiin noteerata tällä palstalla jo aiemmalla ep:llään, mutta sukkela yhtye on ehtinyt sen jälkeen värkätä jo yhden splitin ja nyt toisen oman vinyyliseiskansa. Mielikuva sympaattisista, romantiikkaan taipuvaisista punkkarinretkuista ei ota hävitäkseen Varjo eilisen -ep:lläkään, sillä nimikappaleessakin rakastetaan toista jo liikaa. Soundit ja soitto ovat aiempaa jouhevampaa, mutta tarpeeksi rosoista jättääkseen elämän suolaisen jälkimaun. Kompakteja, aitoja biisejä, joita Santun vereslihainen laulu vielä sovitusten värityskirjassa tussittaa ääriviivojen ylikin.

Tyylilleen uskollisesti jatkaa kaukana toisessa ääripäässä löytyvä Medeia, joka laulajanvaihdoksen myötä kuulostaa entistäkin rankemmalta. Jos metalcore tuntuu joskus lasten musiikilta, tulee Medeiaa kuunnellessa aina mieleen, ettei niin tarvitsisi olla. Viiden biisin Manning The Helm -ep:llä on kyllä lihaksikasta, surutta deathmetalistakin junttalipoota, mutta tunnetusti alavirettä höystää Laura Dziadulewiczin paksut kosketinmatot monta askelmaa persoonallisempaan suuntaan. Yhtyeeseen soisi väen tutustuvan genreaitojen toiseltakin puolen.

Ja jotta tyylipaletti olisi mahdollisimman värikäs, kehutaan kauniiksi lopuksi The Fanatic IV:n klassisesti nimetty Go Where The Action Is! -seiskapläjäys. Porukan jäntevä juurimusiikki twistaa, sheikkaa ja rokkaa näkemyksellisesti, mutta riittävän villisti välttääkseen vihjauksetkin läpiluennasta. Osa näistä neljästä rallista saattaa olla hyvinkin tuttuja, mikä ei juuri haittaa, sillä esimerkiksi Hank Williamsin Ramblin’ Manistakin kuullaan tarpeeksi omintakeinen versio. Ja surfinstrumentaali Trapster se vasta boogiejunan lämmittääkin! Levy siis oitis tehorotaatioon!

Teksti: Antti Luukkanen
Julkaistu alun perin Soundissa 10/2015


Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere.