Kun Uuden Musiikin Kilpailun ehdokkaat julkistettiin, olin täysin varma siitä, että Isaac Sene sijoittuu kisan häntäpäähän. Ajattelin, ettei taiteellisemman laidan r’n’b-sävyjä vuonna 2020 julkaistulla Koko kansan EP -pikkulevylllä tarjoillut Sene kykenisi muuntautumaan niin helposti lähestyttäväksi, että koko Suomi olisi polvillaan hänen edessään. Koko kansan EP on julkaisuvuotensa suosikkijulkaisujani ja pidän Senen otteesta todella paljon, mutta ajattelin, että hän on päätynyt väärään paikkaan.
Viikon kuluessa odotukseni alkoivat kohota ja aloin mielessäni aavistella, että Sene saattaisikin olla kisan musta hevonen. Ei välttämättä voittaja, mutta erittäin väkevä haastaja. Viimevuotista Nälkä-singleä kuunnellessani tajusin, että Sene oikeastaan hallitsee lyhyen kappalemuodon todella hyvin. Harmillisen vähälle huomiolle jäänyt Nälkä on kaikkea sitä, missä Cyan Kicks ja The Rasmus jäivät puolitiehen, ja kolmen minuutin sijaan Senen seikkailu kovalevyrockin maailmassa kestää vain kaksi ja puoli minuuttia.
Odotukseni kohosivat jopa liian korkealle. Sene ei ole suuren yleisön parissa tunnettu nimi eikä hänen musiikkityylinsä ole välttämättä sitä, mitä suuri yleisö euroviisuedustajalta haluaa. Kappaleen viimein kuultuani olin hämilläni ja innoissani!
Jumalauta mikä mötkö, tulukaa kahtoon!
Kappale yllätti minut täysin. Ennakkoon Sene oli lupaillut “puhdasta poppia” enkä ihan tiennyt, mitä sieltä tulisi. Tuli erittäin vahvasti The Weekndiltä haiskahtavaa bilemusaa. En valita!
Edes erittäin taiten kasattu Bessin kilpailubiisi ei vedä kuulijaa näin nopeasti mukaansa. Toki tämä on subjektiivinen kokemus, mutta näkisin asian olevan niin, että alun särötetyssä syntikkaliidissä on sellaista universaalia tenhoa, joka toimii aivan kenelle tahansa. Universaalia tenhoa on toki koko kappaleessa, Sene ja tuottaja Yrjänä olisivat voineet lainata muutaman muillekin artisteille.
Kappale on hyvin lähellä täysosumaa. Hiukan toisteiseksi se käy, mutta popkappaleena Senen Kuuma jäbä on yhtä kaikki tämän vuoden onnistunein esitys.
Kappale on rohkea esitys provosoimatta. Tokikaan asian ei pitäisi olla niin, että biseksuaalisuus tahi mikään identiteetin representaatio on rohkeaa. Kyse on ennen kaikkea inhimillisen tunteen representaatiosta.
En tiedä, miten suuri yleisö tulee reagoimaan tähän kappaleeseen. Suomen kansa hurraa Antti Tuiskulle, mutta en tiedä, miten Seneen suhtaudutaan. Tuisku ei kommentoi, kun taas Sene pistää itsensä viimeistä tuumaa myöten likoon. Toki toivon, että väki ottaa Senen avosylin vastaan!
Kuuma jäbä on Uuden Musiikin Kilpailun paras kappale, mutta en osaa sanoa yhtään, miten se sijoittuu. Ehkä neljänneksi, ellei show-puolella paljasteta jotakin ässää hihasta. Nyt kun kaikki kappaleet on julkaistu, uskallan tehdä jonkinlaisen omaan mututuntumaani, yleisön reaktioihin ja muihin havaintoihini perustuvan veikkauksen kilpailun lopputuloksesta.
Tämä veikkaus perustuu tyystin äänitettyihin versioihin kilpailukappaleista. Tämän vuoden Uuden musiikin kilpailu on ollut korkeatasoinen ja todella tasaväkinen. Biisien puolesta ei tarvitse hävetä, ihan kuka tahansa tämän vuoden kilpailijoista olisi hyvä edustaja Suomelle. Esiintyjien suoriutuminen suorassa tv-lähetyksessä saattaa kuitenkin muuttaa tilannetta dramaattisesti.
Luulen, että kilpailu paikasta Torinon isossa skabassa tullaan käymään Bessin ja The Rasmuksen välillä. The Rasmuksen kanssa samaa kakkulautasta ovat jakamassa Tommi Läntinen ja Cyan Kicks. Bessin bailuteoksen kanssa samoilla tonteilla on lähinnä vain Isaac Sene. Younghearted ja Olivera muodostavat taisteluparin joka syö ääniä niin toisiltaan, Bessiltä kuin The Rasmukselta. Luulen kuitenkin The Rasmuksen nimen painavan paljon vaakakupissa ja yhtyeen lähtevän vanhojen meriittiensä siivittämänä Torinoon.
Vilho Pirttijärven UMK-veikkaus:
1. The Rasmus
2. Bess
3. Cyan Kicks
4. Isaac Sene
5. Olivera
6. Younghearted
7. Tommi Läntinen