Viikon viimeinen hidas – minkä biisin tarinan sinä haluaisit kuulla?

Soundi.fi:n sunnuntai-iltojen sarja palauttaa mieliin vuosien varrella herkistäneitä kotimaisia hitureita.
1.11.2015 21:53

Viikon viimeinen hidas on Soundi.fi:n sunnuntai-iltojen juttusarja, jossa nostetaan lähempään tarkasteluun yksi tuttu tai hieman tuntemattomampi kotimainen slovari joko suoraan uunista tai vuosien varrelta. Omista rauhallisemmista kappaleistaan ovat tähän mennessä ehtineet kertoa Emma Salokoski, Elias Kaskinen, Kotiteollisuuden Jouni Hynynen, Kalle Ahola, Olavi Uusivirta ja Egotripin Knipi.

Tällä hetkellä puolentoista kuukauden ajan pyörinyt sarja on syystauolla. Sen aikana otamme vastaan teidän lukijoiden toiveita lauluista, joista olette aina halunneet tietää enemmän. Minkä hitaan juuri sinä haluaisit mukaan? Käy jättämässä ehdotuksesi Soundin Facebookiin, tätä juttua koskevan postauksen alle.

Koska kertaus on opintojen äiti, voit kuunnella kaikki tähän mennessä käsitellyt Viikon viimeiset hitaat alta. Kutakin kappaletta syväluotaavaan juttuun pääset biisin nimeä klikkaamalla.

Osa 1 Emma Salokoski: Mä selvisin (2015)

Osa 2 Elias Kaskinen & Päivän Sankarit: Kauemmas kuin kaupunkiin (2015)

Osa 3 Kotiteollisuus: Tämän taivaan alla (2003)

Osa 4 Kalle Ahola: Leijat Helsingin yllä (2000)

Osa 5 Olavi Uusivirta & Anna Järvinen: Nuori ja kaunis (2011)

Osa 6 – Egotrippi: Asfaltin pinta (2006)

Osa 7 ? Rauhallista sunnuntai-illan jatkoa.

Lisää luettavaa