Viikon viimeinen hidas, osa 6 – Egotrippi

"...samaistuin ihmisiin, jotka tuntuivat haahuilevan kaupungin yössä kaivaten lohtua yksinäisyyteen."

Knipin pieni hymy. Egotrippi vuosimallia 2014.

Soundi.fi:n sunnuntai-iltojen sarjassa nostetaan esiin yksi tuttu tai hieman tuntemattomampi kotimainen slovari joko suoraan uunista tai vuosien varrelta. Ääni annetaan tekijöille itselleen. Omista rauhallisemmista lauluistaan ovat ehtineet kertoa jo mm. Emma Salokoski, Kalle Ahola ja Olavi Uusivirta. Tänään pakitetaan vuoteen 2006, jolloin yhtye nimeltä Egotrippi-yhtye julkaisi kuudennen studioalbuminsa.

Helmikuu 2006. Egotripin 20 Suosikkia -kokoelmalta (2004) lohkaistu Matkustaja on edellisvuonna ollut radioidemme eniten soittama kotimainen kappale. Mikin (laulu ja koskettimet), Knipin (laulu ja kitara), Skelen (kitara), Anssin (basso) ja Sampon (rummut) tuolloin muodostaman Egotrippi-kokoonpanon kuudes levy Vielä koittaa uusi aika tuo bändille heti julkaisuviikollaan palkinnon, joillaisesta kokenut poppoo ei vielä tähänastisella urallaan ole päässyt nauttimaan: albumilistan ykköspaikan. Kaunis Asfaltin pinta on yksi singleistä. Näin Knipi muistelee kymmenen vuoden takaista aikaa:

Matkustaja-levyllä (2003) olin löytänyt itselleni vähän niin kuin uuden tavan tehdä biisejä. Olin jo pitkään fiilistellyt folkia ja countrya, mutta jotenkin se ei tuntunut kovinkaan luonnolliselta musalta Egotrippiä silmällä pitäen. Olihan meillä toki ollut kokeiluja aiemminkin, mutta tällä levyllä tuntui, että kaikki padot aukesi, eikä millään muulla kuin sillä, että biisi oli hyvä, ollut merkitystä. Mun ei myöskään tarvinnut enää automaattisesti miettiä kaikkia tekemiäni biisejä Mikin laulettaviksi ja se tuntui tosi vapauttavalta.

Sisäpiirivitsi ja 70-luvun melankoliaa

Joskus loppuvuodesta 2005 kuuntelin paljon Joni Mitchellin ja Elton Johnin 70-luvun melankolisen lohduttavaa tuotantoa ja olin näistä kovin innoissani. Samoihin aikoihin ympärillä olevista ystäväpariskunnista moni oli kokenut avioeroja ja tuntui, että yleinen tunnelma oli koko ajan hieman haikea. Itselläni meni muistaakseni tuolloin ihan hyvin, mutta jostain syystä samaistuin ihmisiin, jotka tuntuivat haahuilevan kaupungin yössä kaivaten lohtua yksinäisyyteen. Halusin kirjoittaa sellaisen strangers in the night -tyylisen tekstin  tarinan kahdesta rikkinäisestä ihmisestä, jotka kohtaavat toisensa. Aihe toistuu itse asiassa aika monessakin mun biisissä, nyt kun tarkemmin ajattelen.

”Häpesin aluksi esittää ajatusta bändille.”

Olen aina mieltänyt Asfaltin pinta -kappaleen vähän niin kuin Matkustaja-laulun jatko-osaksi tai ainakin jotain sinne päin. Silloisessa Maija Vilkkumaan bändissä soittaneella rakkaalla ystävällämme Niko Kokolla oli tuohon aikaan tapana huokaillen hokea ”Ajatella…” joka väliin. Tämä lauseen puolikas tarttui jostain syystä koko meidän bändiin ja lopulta jokainen hiljainen hetki keikkabussissa päätyi siihen, että joku huokaillen totesi: ”Ajatella…”. Kun sitten äänitimme Asfaltin pinta -biisiä, puuttui toisesta säkeistöstä vielä osa sanoista. Tuli mieleeni lause: ”Ajatella, minä melkein luovutin” ja se tuntui jotenkin tosi hyvältä nimenomaan siinä kohdassa. Häpesin kuitenkin aluksi esittää ajatusta bändille juuri tuon hokemamme takia. Kun sitten viimein rohkenin tekstin näyttää, olivat kaikki vilpittömän innoissaan paitsi itse lauseesta, myös siitä, että saimme biisiin lisättyä pienen sisäpiirivitsin. Joka kerta kun laulan tämän biisin, tulee kasvoilleni pieni hymy, kun mietin tuota tarinaa. Olkoon tämä kappale ikuisesti omistettu Niko Kokolle.

Viikon viimeinen hidas – Egotrippi: Asfaltin pinta

Kuuntele koko Vielä koittaa uusi aika -albumi: