Yykaakoo! Perjantaibiisinä riemua Ricky Tick Big Band & Julkinen Sana -yhtyeen malliin

3.7.2015 10:01

Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan viikoittain esiin yksi ajankohtainen, pääsääntöisesti kotimainen kappale. Tänään nostetaan jalustalle kolmen kotimaisen räppärin ja yhden big bandin yhteisprojekti nimeltä Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana.

Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana valmistautuu kakkosalbuminsa lokakuiseen julkaisuun. Kokoonpanon uudella singlellä Yykaakoo on kuultavissa selkeitä afrobeat-vaikutteita.

– Heti kun Valtteri (Pöyhönen) soitti meille kappaleen studiodemoa tiesimme, että tästä syntyy jotain riemukasta! Tekstit skrivattiin taas yhdeltä istumalta yhteisen pöydän ääressä ja kirjoitussession päätteeksi biisi oli valmis, kertoo RTBB&JS:n räppärikolmikon Paleface.

– Jätkät räppää tajuttomalla positiivisella draivilla ja mun versessä kuuluu vastikään tehdyn Brasilian reissun kaikuja. Tropicalia!

Yykaakoo on Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana -yhtyeen toinen single 2. lokakuuta julkaistavalta kakkosalbumilta. Levyn nimi on Korottaa panoksii.

Säveltäjä-tuottaja Valtteri Pöyhösen johtama 17-henkinen Ricky-Tick Big Band julkaisi debyyttilevynsä vuonna 2010. Räppärikolmikko Paleface–Redrama–Tommy Lindgren on Julkinen Sana, jonka kanssa Ricky-Tick Big Band julkaisi ensimmäisen yhteislevynsä Burnaa vuonna 2013.

Kokoonpanossa soittavat muun muassa Five Corners Quintetistä tutut trumpetisti Jukka Eskola ja basisti Antti Lötjönen, muun muassa Dalindèon riveistä tuttu rumpali Jaska Lukkarinen sekä Northern Governorsissa vaikuttava trumpetisti Jorma Kalevi Louhivuori.

Tulevan Korottaa panoksii -levyn julkaisua juhlitaan Helsingin Kulttuuritalolla lauantaina 10. lokakuuta. Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana esiintyy saman päivän aikana kahdessa erillisessä konsertissa, joista ensimmäinen alkaa kello 15 ja toinen kello 19.

Perjantaibiisi:
Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana – Yykaakoo

Lisää luettavaa