(Kuvia löytyy Soundin Facebookista).
Israeliin suuntautuneelta keikkamatkalta kotiutunut suomalaisen metallin ehdoton legenda Amorphis nousi erikoiskeikan merkeissä Helsingin The Circuksen estradille torstaina 25. huhtikuuta. Jo puoli yhdeksältä käynnistynyt konsertti juhlisti helsinkiläisyhtyeen yhdennentoista studioalbumin ilmestymistä ja kuusikko paiskasikin mainion vastaanoton saaneen Circle-pitkäsoiton ilmoille kokonaisuudessan – mitä luultavimmin ensimmäisen ja viimeisen kerran.
The Circuksen tehokkaan valoarsenaalin ja täyteen kansoitetun salin eteen kymmenisen minuuttia aikataulusta perässä astellut sekstetti oli selvästi ottanut spesiaalikonsertin haasteesta tosissaan kiinni jo treenikämpällä – siksi ylväästi jo avausraita Shades Of Gray pamahti ilmoille. Ei puhettakaan alkukankeudesta.
Suomeen listaykköseksi nousseen Circle-levyn henkeen kalustettu leveä estradi oli kuin nakutettu Amorphisin kuudelle jäsenelle. Joillekin pienemmille lavoille tämä äijäporukka hädin tuskin mahtuu, mutta The Circuksen lauteilla oli tilaa temmeltää – kyllä, joskus tylsäksi liveyhtyeeksikin moititun Amorphisin jäsenet liikkuivat sinne tänne varsin mukavalla innolla.
Konsertin tunnelma oli jotenkin selittämättömän… juhlava. Eipä itse asiassa tule mieleen, että olisin todistanut Amorphista koskaan näin hyvällä tavalla ylväänä ja itsevarmana ja omasta osaamisestaan tietoisena, vaikka vyöllä taitaakin olla ainakin kolmisenkymmentä nähtyä Amorphis-vetoa. Ehkä muistan väärin, mutta ainakin The Circuksen tuntui tällaiselta.
Taustalla on tietenkin Circle-levy, johon Amorphis on tunnetusti itsekin kovin tyytyväinen. Pitkäsoiton kappaleet toimivat kautta linjan vähintään yhtä hyvin kuin studioversioina ja ärjymmät biisit, muun muassa Nightbird’s Song, räjähtivät odotetun hienosti elävänä. Kun albumin komea päätöskaksikko Enchanted By The Moon / A New Day vaipui menneisyyteen, ei itse asiassa tuntunut lainkaan siltä, että takana olisi viitisenkymmentä minuuttia (laulaja Tomi Joutsenen välispiikit mukaan laskien) uutta Amorphista. Tämä lienee pelkästään hyvä merkki.
Kaikesta huolimatta Circle oli kuitenkin vain alkua.
Thousand Lakes -intron jälkeen oli vuorossa Into Hiding – eli Tales From The Thousand Lakes -klassikon varsinainen avausraita. Jo kahdeksan vuotta yhtyeessä vaikuttaneen Tomi Joutsenen into varhaista Amorphis-materiaalia kohtaan edelleen jotakin käsinkosketeltavaa ja Into Hidingin lisäksi suvereenilta solistilta komean kohtelun saivat niin Against Widows kuin My Kantelekin.
Yhdeksän biisin mittainen ”encore-osuus” keskittyi kuitenkin lähinnä uudempaan materiaaliin. Ja onhan se ymmärrettävää, sillä The Smoke, Mermaid ja vaikkapa You I Need ovat tänä päivänä Amorphis-saagan oleellisia rakennuspalikoita.
Mutta jos minulta kysytään niin olisihan Amorphis voinut kelpuuttaa mukaan vielä vaikkapa Exile Of The Sons Of Uisliun, In The Beginningin, On Rich And Poorin, The Wayn, Alonen tai vaikka Born From Firen. Mutta pirun kova tämä veto oli näillä toteutuneillakin asetuksilla. Mikäpä on Amorphisin tästä jatkaa maailmalle – 23-vuotias orkesteri kun tuntuu olevan elämänsä vedossa.