Hemmo Päivärinne tuossa jo raportoikin Rock The Beachin avauspäivästä, mutta jos sallitte niin jatketaan vielä hetki samalla suunnalla…
Helsingin yössä ankarasti bailanneiden Stone Sourin ukkeleiden hyvin yleisön uponneen modernin jenkkimetallin ja Queens Of The Stone Agen rockkukkoilun jälkeen Rock The Beach -tapahtuman jättiläismäiselle estradille asteli päivän itseoikeutettu pääesiintyjä Green Day.
Hyväntuulisuus oli muutamia sadepisaroita tarjonneen, mutta muuten leppoisassa säässä juhlitun keskiviikkoillan määre numero yksi. Green Daylla on nokassaan armottoman kova viihdyttäjä nimeltään Billie Joe Armstrong – eikä yhtye tietenkään olisi yhtään mitään ilman tätä niin koomikon kuin rocktähden elkeet loistavasti taitavaa keulakuvaansa. Jo toisen kappaleen aikana mies hyppäsi lavalta eturivien tuntumaan ja nosti sieltä ensimmäisen fanin lavalle kanssaan laulamaan. Nämä ovat tietenkin läpeensä suunniteltuja juttuja – sattumille jätetään mahdollisimman vähän tilaa tämän kokoisissa kemuissa – mutta käytännössä yksin Green Dayn showosuuksista vastaava Armstrong onnistui hoitamaan jopa iänikuiset yleisönlaulatukset (ja niitä kuultiin PALJON) jotenkin vilpittömällä tavalla.
Tietenkin Green Dayn 135-minuuttinen konsertti suorastaan huusi showhenkisiä kikkoja ja hullunkurisia välispiikkejä (”olette niin kauniita, että haluan tehdä lapsia kanssanne”). Onhan se nimittäin päivänselvää, ettei kalifornilaisen uuspunkin kaupallisesti menestynein yhtye voi esittää reilua kahta tuntia putkeen parin, kolmen tai jopa neljän minuutin mittaisia simppeleitä ralleja – olivatpa ne kuinka isoja maailmanlaajuisia hittejä hyvänsä. Vaihtelun vuoksi estradilla täytyi ammuskella vesitykeillä, paiskoa paitoja ja keksiä kaikenlaista muutakin viihdykettä. Esimerkiksi Boulevard Of Broken Dreams ja Welcome To Paradise nousivat illan kohokohtien joukkoon, kun nämä(kään) biisit eivät soineet osana pelkkää loputonta oldskool-hittiputkea (niin tosiaan, rockyhtyeillä on monenlaisia ongelmia – jollakin on hittejä liikaakin).
Mutta palataanpa siihen fanien kutsumiseen lavalle. Tämä shownumero ei tietenkään ole Green Dayn keksintöä, mutta punkrock-ympyröistä jo parikymmentä vuotta sitten megatähteyteen noussut amerikkalaisbändi tietää tasan tarkkaan sen, että suuri yleisö rakastaa juuri tällaisia heidät huomioon ottavia juttuja sydämensä pohjasta. Billie Joe ei joudu itse ostamaan kitaroitaan (vaikka rahaa riittäisikin), mutta mies pystyy äärimmäisen helposti tekemään ikionnelliseksi sen pienen fanipojan, jolle hän sattuu lahjoittamaan instrumenttinsa lavalla tapahtuneen pienen soittokokeilun jälkeen. Pieni ele megatähdelle, mutta äärimmäisen suuri asia Green Dayn diehard-diggarille.
Jos Green Day osoitti taas kerran kuuluvansa nykyisen rock ’n’ rollin isojen nimien joukkoon niin ensimmäistä kertaa järjestetty Rock The Beach onnistui myöskin vakuuttamaan. Järjestelyt tuntuivat pelaavan yllättävänkin moitteettomasti ja noin 17000-päinen yleisö mahtui hyvin juhlimaan Hietaniemen rannassa. Festivaalipaikka nosti tietenkin myös Ruisrockin maisemat mieleen eikä se todellakaan ole huono asia.