Kuvagalleria: Kahdeksatta levyä pukkaa, mutta Stam1na ei seesty – tukka ja hiki lentävät keikoilla edelleen

Sanni Pohjalainen

Stam1na
Naantalin kaivohuone
6.10.2018

Stam1nakin on jo ennättänyt veteraanisarjaan. Lemin hurjat esittelevät yleisölle 12. lokakuuta upouuden Taival-levynsä, ja tämä tuotos on jo orkesterin kahdeksas studioalbumi. Slayerkin on saanut pitkällä urallaan aikaiseksi vain 12 levyä ja näistäkin yksi sisälsi lähinnä covereita, joten siinä vähän perspektiiviä. Stam1nan yhteydessä on nostettava myös esille, että julkaisujen taso on pysynyt vahvana kautta linjan, joten hatunnoston arvoinen suoritus!

Uusi levy tarkoittaa tietysti uutta kiertuetta. Kuvaaja Sanni Pohjalainen kävi Naantalissa katsomassa, miltä Stam1nan meininki siellä näytti, katso kuvaajan kameraan tallentuneet otokset alapuolelta. Mikäli tämän osaston ilonpitoa haluaa nähdä paikan päällä, kannattaa vierailla täällä tarkastamassa Stam1nan keikka-aikataulu. Mukavastihan noita päivämääriä näyttää löytyvän aina vuoden loppuun saakka, hyvä!