Kuvagalleria: Kingston Wall -ilta | 25.2.2014 Tavastia, Helsinki

Tavastia-klubilla juhlittiin eilen Viljami Puustisen kirjoittaman Kingston Wall – Petri Wallin saaga -kirjan julkaisua. Katkelma kirjasta ja Petrin veljen Aki Wallin haastattelu löytyvät tänään ilmestyneestä Soundista 2/2014.

Petri Wallin syntymäpäivälle osunut ilta alkoi kutsuvierastilaisuudella, johon sisältyi vanhojen haastattelujen ja livevideoiden katsomista, sekä paneelikeskustelu johon osallistuivat Kingston Wallin elossa olevat jäsenet Jukka Jylli ja Sami Kuoppamäki, Tavastia-pomo Juhani Merimaa ja Waltarin Kärsty Hatakka.

Täpötäydellä Tavastialla illasta oli nauttimassa kameroineen myös Janne Pappila, joka kuvasi Soundille kuvagallerian illan esiintyjistä. Illan aloittivat Mirrorland ja Palekastro. Aina loistava The Blanko soitti raivokkaan keikan, ja sen jälkeen oli vuorossa Petri Wallin isovelipuoli Hasse Walli Power Trio -yhtyeensä kanssa.

Illan viimeisenä esiintyjänä lavalle nousivat itseoikeutetusti Jukka Jylli ja Sami Kuoppamäki vahvistuksinaan Bryn Jones, Kirsi Ylijoki, Sakari Kukko sekä Petri Wallin tonttia erittäin kunniakkaasti paikannut Samu Leminen.

Kuvaajamme Janne Pappila hehkutti keikkaa näin: ”HILLITÖN! ORGASTINEN! HURMOKSELLINEN! EUFORINEN! I’m Not The One oli illan kohokohta – aivan MIELETÖN tykitys! Kitaristi hoiti tonttinsa aivan käsittämättömän hyvin ja AUTENTTISESTI! Tukan väriä lukuunottamatta kuin Pete Walli. Soitoltaan ja ääneltään. Melko MAHTAVA kokemus!

Kingston Wall -ilta Tavastialla 25.2.

Paneelikeskustelu: Jukka Jylli, Juhani Merimaa, Kärtsy ja Sami Kuoppamäki

Mirrorland

Palekastro

Palekastro (feat. Kide / Make It Lewis)

The Blanko

The Blanko

Hasse Walli

Samu Leminen

Bryn Jones

Kirsi Ylijoki

Sakari Kukko

Sami Kuoppamäki

(Kuvat: Janne Pappila / Soundi)