Kolumni: Oma auto on amerikkalaisen unelman peruspilari – ja täydellinen aihe popbiisille

Olivia Rodrigon Driver's License on komeillut jo viikkotolkulla Billboardin Hot 100 -listan kärjessä. Hitti muistuttaa jälleen kerran, että autot ovat popmuusikoille pomminvarma aihe. Arttu Seppänen kirjoittaa aiheesta tarkemmin kolumnissaan.

Olivia Rodrigon drivers license on alkuvuoden isointa ja kiehtovinta ”tick the box” -poppia. Laskelmointi ja kliseiden määrä on tapissaan.

Laululla on tietysti ensinnäkin huoleton, trendikäs, Billie Eilish -henkinen kirjoitusasu: drivers license. Tärkeää on näyttää se, mikä jää valitsematta, eli kieliopillisesti oikea kirjoitusasu: Driver’s License.

17-vuotias Rodrigo on näytellyt teinidraamasarjassa High School Musical: The Musical: The Series – kyllä, kirjoitusasu on oikeasti tämä – hahmoa Nini Salazar-Roberts. Tätä lähtökohtaa vasten laulu on suorastaan nerokas.

Ei ole teinidraamaa ilman ajokorttia ja autoa. Yleensä ne futisjoukkueessa pelaavat pojat saavat varakkailta vanhemmiltaan auton, josta tulee heidän uusi silmäteränsä ja jolla haetaan futistreenien jälkeen tyttöystävät muhinoimaan. Uudessa hittisarjassa Euphoria Jacob Elordin näyttelemä futislupaus Nate on obsessiivinen autonsa siisteydestä, mutta ennen kaikkea tietysti kauhea mulkku.

Oma auto on yksi amerikkalaisen unelman peruspilareita, usein se ensimmäinen askel kohti näennäistä vapautta ja itsenäistä elämää.

Siksi auto on herkullinen estetisoinnin kohde ja laulujen aihe. Beatlesin kappaleessa Drive My Car auto symboloi tähteyttä: laulun kertoja tapaa naisen, joka haluaa tähdeksi, ja tämä haluaa tehdä kertojasta hänen autonkuljettajan. Beibi sä voit ajaa mun autoa.

Se brittiläisistä. Ja koska Euphoria on uuden ajan hyvin käsikirjoitettua woke-teinidraamaa, autoiluun ja musiikkiin liittyviä teemoja on herkullisempaa tarkastella klassikkosarja O.C.:n kautta. Sarjassa seurataan Orange Countyn varakkaiden perheiden teinien elämää. Yksi perheistä adoptoi dysfunktionaalisen nuoren miehen, Ryanin, joka pahana poikana vähän rötöstelee, mutta sydän on oikeassa paikassa.

Ryan iskee silmänsä Marissaan, jonka futisjoukkueen kapteeni Luke käy aina hakemassa katumaasturillaan, ja Ryan autottomana katselee vierestä. Sulosilmäisen Ryanin saapuminen pitäjään tietysti vituttaa ihan hulluna alfauros Lukea, joka antaakin sarjan alussa Ryanille kunnolla pataan. Ryan kostaa takaisin kuin kunnon cowboy, Clint Eastwood -tyyliin: ”Do you know what I like about rich kids?” – pam, nyrkki naamaan, ja loppukaneetti: ”Nothing.

No Ryan tietysti ”saa” Marissan, ja Luke päätyy suhteeseen Marissan äidin kanssa. Sekin suhde menee vituiksi, ja Luke ajaa katumaasturillaan kännissä ja kuuntelee Bob Segerin kappaletta Night Moves. Aikuisrock, jossa lauletaan ”awkward teenage blues”, symboloi sarjassa Luken rakkautta vanhempaa naista kohtaan.

Auto on yhdysvaltalaisissa teinidraamoissa paikka, jossa koetaan ihastumisen huuma, futistreenien jälkeinen hellyyden kaipuu, drive-in-elokuvateatterien suudelmat, tanssiaisten jälkeinen eka kerta ja sen todennäköinen epäonnistuminen, sydänsurut, vanhojen muistelu, ja kaikki ainoastaan omilla ehdoilla. Teinin ensimmäinen oma auto on se paikka, johon vanhemman silmä tai valta ei yllä. Autolla ajetaan vanhemmilta pois kokemaan ensimmäiset pettymykset ja suvereenit ilot.

Auto oli Luken ainoa linnake, jossa hän saattoi olla juuri sellainen kuin halusi, kaukana muiden arvostelusta. Vähän Bob Segeriä kännissä ja kolari siihen päälle.

2000-luvun alussa tehty O.C. on melkein juontaan kuuluisampi sen musiikkivalinnoista. The Shins, The Killers, Interpol, Bloc Party – sarjassa soi kaikki sen ajan indiesuosikit, ja se antoi suuntaa myös omalle musiikkimaulle Seth-hahmon kautta. Seth oli sarjassa eräänlainen metaesteetikko: sarja teki itsessään täydellisiä musiikkivalintoja, mutta lisäksi Seth teki sarjan sisässä omia road trip -soittolistojaan ja mitä ikinä.

Olivia Rodrigon kappaleen keskeiset lainit ovat: ”But today I drove through the suburbs / Crying ‘cause you weren’t around.” Se on laskelmoivan voimakas mielikuva kenelle tahansa autoilusta pitävälle tai unelmoivalle: ajella sydänsuruissaan hiljaa katua pitkin, vilkuilla pihoihin, aivan niin kuin monessa pohjoisamerikkalaisessa elokuvassa ja tv-sarjassa on tehty viime vuosikymmeninä. Jos O.C.-sarja olisi yhä olemassa, Olivia Rodrigon laulu olisi siinä taatusti mukana.

­Pohjoisamerikkalainen teinidraamaestetiikka on jo pitkään ollut kohtuullisen universaalia. Rodrigon laulun mukana kaikki teinit ympäri maailman voivat nyt unelmoida ensimmäisistä sydänsuruistaan, tai palata niihin. Näitä suruja he voivat potea omassa autossa, oma ajokortti taskussa, ja minä 32-vuotiaana entisenä teininä voin vain kirjoittaa siitä.

Teksti: Arttu Seppänen
Kolumni on julkaistu Soundissa 2/21.