500 KG LIHAA: Sielu

Arvio julkaistu Soundissa 10/2004.
Kirjoittanut: Mikko Meriläinen.
Maritta Kuulan ja Kauko Röyhkän johtama 500 kg Lihaa aktivoitui pitkän tauon jälkeen viime vuonna keikkailemaan. Marraskuinen ilta Turussa tarttui nauhalle ja studiolisäilyjen jälkeen biisit julkaistaan nyt Sielun muodossa.

Arvio

500 KG LIHAA
Sielu
Plastic Passion

Maritta Kuulan ja Kauko Röyhkän johtama 500 kg Lihaa aktivoitui pitkän tauon jälkeen viime vuonna keikkailemaan. Marraskuinen ilta Turussa tarttui nauhalle ja studiolisäilyjen jälkeen biisit julkaistaan nyt Sielun muodossa.

Tällainen puolilive-konsepti toimii hyvin, sillä näin on tallentunut yhtyeelle tyypillinen kiihkeä tunnelma äänenlaadusta tinkimättä. Levyllä on vain kolme täysin uutta laulua. Yksi kappale on peräisin debyytiltä ja viisi vuonna 1988 ilmestyneeltä Akvaariolta.

Yhtyeen konseptin mukaisesti sanoituksina on käytetty suomalaisten runoilijoiden tuotantoa: on Kailasta, Hellaakoskea ja Lainetta. Ainoa poikkeus on Röyhkän oma, soolosetistäänkin tuttu Saksalaisten tuho. Runojen hypnoottisen intohimoisesta tulkinnasta vastaa Kuula ainutlaatuisella lapsenäänellään.

500 kg Lihaa säestää runoja raa'alla ja pelkistetyllä, paikoin psykedeelisellä rockilla. Sävellykset ovat yksinkertaisia ja perustuvat pitkälti tunnelmointiin. Useimmiten se toimii komeasti, mutta paikoin, etenkin kun Kuula ei ole äänessä, tahtoo yhtyeen soitto mennä itsetarkoitukselliseksi räpläämiseksi. Livenä epäilemättä toimivaa, mutta kotioloissa toisinaan puuduttavaa. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa