AGENT KOOPER: Head + Heart

Arvio julkaistu Soundissa 6/2009.
Kirjoittanut: Ville Pirinen.

Lavaolosuhteissa vakuuttavalla draivilla monipuolista rokkiaan paiskova trio paljastuu studiossa vielä monipuolisemmaksi. Myös vakuuttava draivi on tarttunut nauhalle niissä kappaleissa, joissa rokkia paiskotaan.

Arvio

AGENT KOOPER
Head + Heart
Fast Freddie Productions

Lavaolosuhteissa vakuuttavalla draivilla monipuolista rokkiaan paiskova trio paljastuu studiossa vielä monipuolisemmaksi. Myös vakuuttava draivi on tarttunut nauhalle niissä kappaleissa, joissa rokkia paiskotaan. Läheskään koko levyn matkaa ei niin tehdä, esimerkiksi hieno Finger, You’re Bleeding kulkee pelkän inisevän urkunuotin, vähäisten perkussioiden ja lauluäänten varassa.

Jossain Sweatmasterin alkuaikojen autotallijytän ja Kings Of Leonin nykyisen stadionrokkauksen välisessä avaruudessa sinkoileva yhtye vertautuu edellämainittuihin ainakin siinä, että kaikilla on erityisen kyvykäs laulaja. Robin Pahlmanilta taittuu sekä energinen kailotus että hillitympi sielukkuus. Muukin yhtye tuntuu olevan yhtä kotonaan näppäillessään harrasta poppia tai mättäessään karua boogieriffiä.

Moneen suuntaan kurotteleva musikaalisuus tekee Head + Heartista ensikuuntelussa hämmentävän paketin, mutta useampi pyöräytys saa kokonaisuuden kuulostamaan koherentilta. Turkulaistrion kunnianhimo ei ole ryppyotsaisten taiteilijoiden vaikeilua, vaan iloista leikittelyä rockin konventioilla. Kai tästä jo meluttaisiin medioissa, jos bändi ponnistaisi jostain muualta kuin täältä Itä-Euroopan pohjoisrajalta. Puuttuisiko hommasta silloin jotain pienemmissä ympyröissä säilyvää vallattomuutta, joka nyt tuntuu olevan olennainen osa Agent Kooperin perusluonnetta?

Muut artistin levyarviot