ALABAMA 3: La Peste

Kun hetkittäin lähes Beefheartilta kuulostava Rob "Larry Love" Spragg kähisee limat kurkussa, että "don't call the doctor/I'm gonna get better/don't run for priest/I'm gonna find some faith/just because I burned my bible, babe/It don't mean/I'm too sick to pray", niin sisällään tuntee liikahtavan sen voiman, johon turvataan ulkopuolisten keinojen petettyä. Harvoin Britannian tylyistä lähiöistä nousee mitään niin raadollisuudessaankin peräänantamattoman toiveikasta kuin (Puhallettu 60 sekunnissa-filmiin lainattu) Too Sick To Pray, joka avaa tämän vereslihaisesti intensiivisen albumin navakalla potkulla nivusiin.
Kolme vuotta sitten ilmestynyt Exile On Coldharbour Lane pääsi vilahtamaan ohitseni, mutta Alabama 3:n kakkonen kolahtaa heti. Laulaja/saarnaajapari Spragg ja kumppaninsa Jake "Reverend Dr. D Wayne Love" Black ovat kuulemma rajanneet lontoolaiskoplansa vaikutepalettia debyyttinsä tehokkaimpiin aineksiin, jotka näyttäisivät olevan 70-luvun Stones-narulla yhteen sidotut syvä blues, country ja underground-tekno. Onnistuneessa tuotannossa on saatu epäilemättä ratkaisevaa apua Chemical Brothers-miksaaja Steve "Dub" Jonesilta. Sameiden bassolinjojen, räkäisten teknobiittien, pahaenteisesti humisevien ja vinkuvien syntikoiden, akustisten ja slide-kitaroiden, ujeltavan huuliharpun ja katuojasta tilitetyn laulun leimaama raaka sotku maistuu tuoreelta ja identifioituu spirituaalisesti nimenomaan sinne blues/C&W- eikä tekno-puolelle. Syntyvien visioiden napoina näyttäytyvät USAn Syvän Etelän avoimen rasismin, peitetyn seksuaalisuuden ja uskonnollisen kiihkoilun sävyttämä menneisyys ja Englannin esikaupunkien huumeissa rypevä nykyisyys.
Syrjäytyneiden näkövinkkelistä yhteiskuntaamme tiirailevat tekstit leikkivät älykkäästi sanoilla, mutta toisaalta tärkeitä sanomia ei naamioida hölynpölyyn, kuten esimerkiksi Cocaine (Killed My Community) todistaa. Musiikki rakentuu koko ajan jonkinlaiselle kierrätykselle, jonka voi ottaa vaikka symbolina sen lopullisesta globaalista välttämättömyydestä. Hotel California valottaa Eagles-hitin unohdetun sanoman pulvereihinsa tukehtuvien tähtien hyytävästä yksinäisyydestä kun taas The Thrills Have Gonessa tilittää ns. Birmingham Sixin 16 vuotta syyttömänä "terroristina" linnassa istunut Paddy Hill musiikin peilatessa Kris Kristoffersonin ja Dr. Hookin hittejä.
Nähtäväksi jää voiko näinkin kapinallinen musiikki nousta listoille. Ainakin Alabama 3 on viime aikoina saanut yllättävästi huomiota Irwin Welshin lainattua bändin lyriikkaa Filth -kirjassaan, kantrilaulaja Billy Joe Spearsin levytettyä sen U Don't Dance 2 Teknon ja bändin esitettyä meilläkin nähtävän The Sopranos tv-sarjan teemaksi päätyneen Woke Up This Morningin Jay Leno Show'ssa monimiljoonaiselle yleisölle ison gospel-kuoron kera.
Kävi miten kävi, La Peste on juuri nyt kaikessa kylmyydessään kuumaa kamaa.