THE ALLMAN BROTHERS BAND: Live At The Atlanta International Pop Festival

Arvio julkaistu Soundissa 12/2003.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.
Georgian pitkätukkajoukon Live At Fillmore East kuuluu rockin maineikkaimpiin livetallenteisiin. Levyllä syvän etelän boogie kohoaa maanläheisiltä juuriltaan universumia syleilevään lentoon.

Arvio

THE ALLMAN BROTHERS BAND
Live At The Atlanta International Pop Festival
Epic

Georgian pitkätukkajoukon Live At Fillmore East kuuluu rockin maineikkaimpiin livetallenteisiin. Levyllä syvän etelän boogie kohoaa maanläheisiltä juuriltaan universumia syleilevään lentoon. Suuruuden ainekset olivat pitkälti olemassa jo tällä kahdeksan kuukautta aiemmin, kesällä 1970 äänitetyllä festaritallenteella. Yhtyeen ensialbumi oli ilmestynyt edellisen vuoden lopulla ja se eli vahvaa kasvukautta.

Bändin toisen kitaristin Dickie Bettsin bravuurissa In Memory Of Elizabeth Reed on standardin aineksia ja livenä jazz-sävyjäkin sisältävä biisi on vahva esitys. Ässäkitaristi Duane Allmanin kera perinteisistä blues-paloista, kuten Hoochie Coochie Man ja Stormy Monday, saatiin irti paljon, unohtamatta urkuri Gregg Allmanin vaikuttavaa vokalisointia. Tuplarummut toivat lisäpotkua kuusikon soitantoon, jossa Berry Oakleyn muheva basso toimi ankkurina.

Allman Brothersin bluespohjainen ote yhdistyneenä pitkiin jamihenkisiin instrumentaaliosuuksiin oli jo tässä vaiheessa noussut sen yhdeksi tavaramerkiksi, mistä kertovat pitkät Whipping Post ja Mountain Jam. Molemmat löytyvät myös Fillmorelta vielä huikaisevampina esityksinä, mutta kyllä tämäkin monumentaalinen arkistojen aarre on julkaisunsa ansainnut. 

Lisää luettavaa