The Zombies levytti ensihittinsä She’s Not There osapuilleen 60 vuotta sitten. Siihen nähden yhtye on hajanaisten vuosikymmenien jälkeen poikkeuksellisen hyvässä levytyskuosissa. Se ei roiku kahden ison hittinsä, (Time Of The Season on se toinen) tai valikoivan kuulijakunnan psykedelisen klassikkoalbumin Odessey And Oracle (1968) varassa. Nostalgian riekaleita voi aistia Colin Blunstonen mahtavana säilyneen lauluäänen, suloisten stemmojen sekä urkujen ja sähköpianon soundeista. Mutta sävelmissä ja kitarankäyttelyssä on toisenlaista särmää ja emotionaalista vahvuutta.
Toki 60-luvun nuoriso-orkesterissa oli ainutlaatuisempaa mikstuuraa tunnehaurauden ja kokeilevan musiikin uteliaassa löytöretkeilyssä, mutta jo nimensä mukaisesti uusi albumi on trimmattu sen mukaan, mikä nykyhetkessä tuntuu tähdelliseltä. Sävelmissä ja soitannoissa ei ole väkinäistä vanhan musiikillisen olemuksen välttelyä tai vääntelyä, mutta ei myöskään pakonomaista muuttumisen painetta. Voimaslovarit, kepeämmät poprallit, kruusalliset kamariorkesterisovitukset ja särmikkäämmät rockhöystöt ovat tasapainoiseksi kokonaisuudeksi muokatut. Yhtye löysi homman jujun levyttämällä korona-ajan jälkeen kaiken livenä studiossa, kaivatun vapauden huumassa.
