THE ZOMBIES: Still Got That Hunger

Arvio julkaistu Soundissa 10/2015.
Kirjoittanut: Antti Marttinen.

Arvio

THE ZOMBIES
Still Got That Hunger
Cherry Red

The Zombies on eräs 1960-luvun arvostetuimpia yhtyeitä, ja vaikka bändi oli pitkään telakalla, se koottiin uudelleen ja mukana ovat edelleen nokkamiehet Rod Argent ja Colin Blunstone.

Bändin paluu vuosikymmenten jälkeen ei lupaa välttämättä hyvää, mutta kuten levyn nimikin vihjaa, yhtye on yhä nälkäinen. Kyseessä on ajattomasti ja sujuvasti etenevä levy, joka ei ole erityisemmin juuttunut menneisyyteen.

Eilispäivää kyllä muistellaan monissa kappaleissa ja onpa bändi pannut uusiksi 50 vuotta vanhan singlensä I Want You Back Again. Nopeatempoinen New York on kunnianosoitus sekä kaupungille että miesten varhaisille vaikuttajille. Levyn ote on kuitenkin enemmän ajaton kuin nostalginen.

Rod Argentin koskettimet ottavat etusijan monessa paikassa, mutta tuottaja Chris Potter on saanut yhtyeen annin kulminoitumaan hienoon yhteissoittoon ja hiveleviin taustalauluihin. Music hall -tyylinen Little One on kuitenkin pianon ja laulun upea yhteisesitys, jonka jälkeen seuraa vielä hieno päätöskappale Beyond The Borderline.

Levy on upea encore yhdeltä 1960-luvun hienoista yhtyeistä.

Lisää luettavaa