Arvio: Apocalyptica ei tuo Metallican ikivihreisiin omaa kulmaa eikä muista aina edes omia vahvuuksiaan

Metallican riffi- ja melodiapankista löytyy niin mielipuolisen ikimuistoista ikonisuutta, että niitä voi soittaa vaikka säkkipilleillä tai melodikalla ja lopputulos kuulostaa silti hyvältä, kuten lukuisat Youtube-artistit ovat osoittaneet.
Siksi onkin hämmentävää, miten tunnottomalta Apocalyptican menestysdebyytin jatko-osa kuulostaa. Se herättää suurta nostalgiaa Metallica-kappaleiden suuntaan, mutta suurella osalla albumista Apocalyptica ei tuo tarpeeksi omaa kulmaa mukaan tehdäkseen versioista kiinnostavia, eikä muista aina edes omia vahvuuksiaan.
Livenä Apocalyptica soi kyllä raskaasti mutta silti orgaanisesti. Albumilla ristiriitaisinta on jälleen se, että sellot on yritetty saada kuulostamaan mahdollisimman paljon kitaroilta. Tämä ”kitarasoundi” on vielä todella tunkkainen ja puuduttava, eikä kymmenen kappaleen kokonaisuutta meinaa millään kyetä kuuntelemaan kokonaan kerralla.
Apocalyptica malttaa soittaa selloheviä sellojen vahvuuksilla kappaleissa The Call Of Ktulu, To Live Is To Die ja One. Näissä versioissa tasapaino raskauden ja melodioiden välillä on kiehtovassa kunnossa. Blackenedin, Ride The Lightningin ja The Four Horsemenin versiot muistuttavat oikeastaan lähinnä alkuperäisten kappaleiden timanttisuudesta.