APOCALYPTICA: Reflections

Yllättävän kauan kesti ennen kuin Apocalyptica uskalsi tehdä albumin kokonaan omasta materiaalista. Toisaalta kunnon kypsytys oli ehkä paikallaan: itse tuotettu neljäs erä vakuuttaa. Erityisen hienoa tässä on väkevä ugriviba, vaikka hyvin elokuvallinen meno on varmasti vientikelpoista.

Sellokvartetti on kutistunut rumpujen (Slayerin Dave Lombardo ja Sami Kuoppamäki) ajamaksi trioksi, mutta se ei haittaa ainakaan levyllä. Eicca Toppinen ja Perttu Kivilaakso osaavat oikeasti säveltää. Teemat jäävät selkäytimeen kytemään. Selkeimmin se kirkastuu metallin turvista itsensä täysin alttiiksi asettavilla balladeilla. Kylmempikin sydän sulaa pianolla sävytetyn Farawayn, Conclusionin tai Jaakko Kuusiston viulun värittämän Epiloguen syvästi surumielisen, häikäisevän puhtaan kauneuden edessä. Pala nousee kurkkuun.

Cohkkassa mystisen luontomaalailun rikkominen jykevillä aksenteilla luo upean jännitteen. Loogisesti No Educationina jatkuva kiihkeä Prologue huokuu voimaa, herkkyyttä ja balettimaista liikkeen hallintaa. Tämä hyödynnetään varmasti jossain tanssiteoksessa. Cortégessa tummasti laahustava surumarssi purkautuu helvetilliseksi mättämiseksi, joka väsyttyään vaipuu takaisin surun virtaan. Pandemonium panee metallipuitteissa paganiniksi Toreador II:en laukatessa viulusektioin ja trumpetein härkätaisteluareenalla, jonne viskataan ripaus Intian curryä. Drive virittää ihanne-soundtrackin yölliselle moottoritieajolle romanttisine teemoineen ja kiitävine jyskekomppeineen.

Reflectionsin monipuolisesti yhtenäinen lahjapaketti aukeaa parhaiten keskittyneellä kuuntelulla.