Apocalyptica vie Worlds Collide -albumilla sellot entistäkin lähemmäksi matalalta soivaa rock-musiikkia. On hetkiä, jolloin sellon tietää varmuudella selloksi vain, koska kyseessä on Apocalyptican levy. Musiikki on tehty kitaroille, mutta soitettu jousisoittimilla.
Toisaalta tällaisen hyvin suoraviivaisen rocklevyn tekeminen selloilla on mielenkiintoista, mutta tekeekö se Apocalypticasta enää niin jännittävän ja omaperäisen kuin se oli vuonna 1996 julkaistulla Apocalyptica Plays Metallica By Four Cellos -levyllä? Tällä levyllä ei ole kyse musiikillisten maailmojen ja tapojen törmäyksestä, vaan sulautumisesta ja sopeutumisesta. Toinen vaihtoehto olisi ollut lähestyä sovituksilla monipuolisempaa ja kenties sitä klassistakin suuntaa, mutta Apocalypticassa ei ole kyse siitä. Se on rock-yhtye!
Worlds Collide -levyä hallitsee vahva läheisyys Rammsteiniin. Tuottajan pallilla on istuskellut saksalaisbändin pitkäaikainen tuottaja Jacob Hellner ja kappaleessa Helden solistina toimii Till Lindemann. Muita sävyjä levylle tuovat Corey Taylor (Slipknot, Stone Sour), Cristina Scabbia (Lacuna Coil) ja Apocalyptica-kuvioista ennenkin tuttu Dave Lombardo (Slayer).
Kokoonpanosta huolimatta levy ei kestä. Apocalyptican voimakkaat instrumentaalit, kuten levyn avaava Worlds Collide (jonka teema toistuu levyllä myöhemmin kappaleessa Stroke) ja Heldenia edeltävä Ion tukevat levyä kuin pilarit siltoja, mutta sen taso kärsii paljolti kappaleissa, joissa jouset ajautuvat sivuun. Esimerkiksi Helden eroaa Rammsteinin tuotannosta oikeastaan vain sillä, että se on Apocalyptican levyllä. Myös täyteen ahdetut ja jokseenkin yhdentekevät rummut vievät jousien voimaa. En voi kuvitella tällä tavalla ja soundilla soitettuja rumpuja oikein ”normaalille” rocklevyllekään.
Apocalyptican Worlds Collide on parhaimmillaan silloin, kun yhtye tekee omaa juttuaan. Useat vierailijat ja heitä varten sävelletyt biisit tuovat vahvasti mieleen jonkinlaiset supertähtikokoelmat, jotka eivät koskaan ole osoittautuneet osiensa summia isommiksi.
