CLAWFINGER: A Whole Lot Of Nothing

Vajaassa kymmenessä vuodessa ehtii muuttua moni asia. Ainakin se, että nykyään metallin, rapin ja industrialin sekoittaminen toisiinsa ei ole vaihtoehtoisen musiikkikentän vallankumouksellisin idea. Clawfingerin läpimurtoalbumi Deaf Dumb Blind (1993) tutustutti monet yhteen tyylisuuntaan vihkiytyneet puritaanit uuteen raskaan musiikin hybridiin ja menestys oli ansaittu. Vielä Use Your Brain – ja Clawfinger -albumit keplottelivat pinnalle, mutta A Whole Lot Of Nothing on kuin levykaupassa epävarmasti asioiva mummo, joka etsii sukulaispojalle Scooteria, vaikka tämä haluaisi Limp Bizkitia; hyvää tarkoittava, mutta auttamatta ajastaan jäljessä.
Periaatteessa vieläkin Clawfingerin jytysti tuotetussa soundissa on potkua, mutta ilmeen uusiminen alkaisi näinä hetkinä olla pakkorako, jos yhtye aikoo vielä levyjä tehdä. Ennen uutta albumia norjalais-ruotsalainen kvartetti ehti käydä melkoisen levy-yhtiöruljanssin, josta sen olisi pitänyt vetää omat johtopäätökset omasta viennistä markkinoilla.
Tästä kaikesta huolimatta A Whole Lot Of Nothing ei olisi mitenkään tuhoon tuomittu yritys. Onhan sitä ennenkin hyvällä konseptilla pärjätty vuosikymmeniä kunhan taso säilyy. Surku vaan, että ylipitkä levy on kuin samaa biisiä alusta loppuun eikä Niggerin tasoisia kertosäehokemia jää mieleen ensimmäistäkään. Vaikka Clawfingerin ote on nykypäivään suhtautettuna enemmän Slipknotia kuin Linkin Parkia on lopputulos pirun puiseva. Ja kun yhtye ei ole vieläkään päässyt eroon lapsellisen mustavalkoisista maailmanparannuslyriikoistaan, on tästä aika vaivalloista innostua.