Arvio: Eddie Vedder hehkutti Pearl Jamin uutuuslevyä yhtyeen parhaaksi – mikä on todellisuus?

Arvio julkaistu Soundissa 4/2024.
Kirjoittanut: Tomi Nordlund.

Arvio

Pearl Jam
Dark Matter
Monkeywrench

Kitaristi Mike McCready on kuvaillut Dark Matteria odotettua raskaammaksi albumiksi. No, ei se ole raskas kuin paikoin. Solisti Eddie Vedder puolestaan on hehkuttanut levyä yhtyeen uran parhaaksi. No, ei se ole.
Mainospuheet sivuutettua kelpaa silti todeta, että Dark Matter on mainio albumi. Seattlen ylpeyden edellinen levy Gigaton (2020) julkaistiin keskellä pandemiaa. Se oli hyvistä hetkistään huolimatta puolivillainen ja jähmeä kokonaisuus.
Nyt tykitellään menemään kunnon intensiteetillä. Bändin 12. studioalbumi sisältää 48 minuutin verran elinvoimaista americanaan taittuvaa klassista rockia ja punk rockia. Jos yhtyeen omaan tuotantoon vertaa, niin taustalla kuuluu niin Backspaceria (2009), Binauralia (2000) kuin hitunen Yieldiäkin (1998).
Etenkin rumpali Matt Cameron ja maukkaan mureilla soundeilla kitarasankaroiva McCready ovat niin sanotusti liekeissä. Myös Vedderin läsnäolo on voimallista. Keuhkoissa riittää ytyä, paasausta piisaa ja maneerit ovat ennallaan hyvässä ja pahassa, muttei miehen ulosantia voi lopulta kuin arvostaa.
Avausraita Scared Of Fear käy tehokkaasta areenarockista Wreckagen tarjoillessa nostattavaa folk-tunnelmaa aikuisemman Pearl Jamin tyyliin. Nimibiisi ja Running ampuvat täysillä. Laadukkaan laulukokoelman kauneusvirheeksi jää kepeä kantri-blues-jolkottelu Something Special.
Ei aivan täysosuma mutta silti hieno paluun tapainen. Harvassa ovat ne kuusikymppiset ukot, jotka pystyvät suoltamaan sisuksistaan näin vereviä rock-levyjä.

Lisää luettavaa