Mainion Flight Mode -albumin (2022) sisarlevyllä laatu pysyy korkeana esityksissä sekä sävellyksissä. 1980-lukulaisuus kuuluu Tremorsilla astetta selkeämpänä, joskaan ei millään juustonvenyttelyyn liippaavalla tai glitteriä heittelevällä läppätasolla vaan sävelissä ja tunnelmissa. Kirkasotsaista, melodiarikasta ja rento-otteista instrumentaali -hard rockia kuuntelee mielellään, semminkin kun taso on maailman mittakaavassakin huippuluokkaa. Kasarille ajatukset vievä syntikka tuo mainiota lisäsävyä muutoin esimerkillisen ilmavalle triosoitolle.
Tremors on sisartaan hiukan tilutuspitoisempi, joskaan ei härskiä nuottionaniaa. Hyvät sävellykset ovat yhä asian ytimessä, ja albumin anti on ehdottoman kuuntelukelpoista myös kitarahurlumheistä piittaamattomille. Kappaleet ovat hyviä ja sävelkulut tarttuvia, joskin aivan selkeitä johtobiisejä albumilta jää kaipaamaan.
Modernimmalle Flight Modelle mieltyi enemmän vertailukohtia, mutta nyt ainoa mieleentuleva yhteys piirtyy maailman parhaaseen kitararocklevyyn, Steve Vain Passion And Warfareen. Sitä on hankala päihittää, mutta Mika Tyyskä osoittaa tyylikkäällä levyllään ainakin painivansa samassa liigassa.
