Taasko joku uusi maustelitku ja tekotaiteellista melankoliaa, oli ensimmäinen ajatukseni Kristiina-yhtyeestä. Mutta enemmän kuunneltuani opin, että olin antanut tulokkaalle liian hätäisen ja ennakkoluuloisen tuomion.
Kristiinan debyyttialbumi Palavan rakkauden aika kuulostaa hyvältä. Kappaleissa on sitä viime vuosina uudelleen noussutta leeviandtheleavingsiläisyyttä, mutta samalla niissä on mukavan raikas tuulahdus ja pieni ripaus toiveikkuutta – ja yllättäen modulaatioita.
Arvatenkin laulujen kertoja elää arjen iloja ja suruja, ruotii rakkauden rosoisuutta ja pohtii ihastumisen riskejä. Tarinat kerrotaan jokaiselle tuttujen tavaroiden ja paikkojen kautta, ei mitään luonto- tai pelimetaforia käyttämällä.
Kappaleista mainittakoon rempseä Aloe Vera ja hieman haikea Liisa, joissa on sopivan tarttuvat kertosäkeet ja lyriikat, joihin varmasti moni voi samastua.
Kristiina Tuhkasen ääni ei ole erityisen erottuva indiepop-taivaan alla, mutta ehkä juuri siksi se sopii tavallisesta elämästä kertovalle albumille. Bändin motoksi sopiikin lause kappaleesta Vain hetki oltiin: ”En tahdo draamaa / en silti tahtois olla aina vaan harmaa”.