Tutut kaverit uuden projektin kimpussa – tällaista musiikkia Type O Negativen kitaristi ja rumpali tekevät nykyään

Uusi single julki, kokonainen levy on tulossa marraskuussa.

Julkaistu:

Type O Negative on maannut haudan levossa jo vuodesta 2010 alkaen, mutta orkesterin jäsenistö ei ole tyystin ripustanut soittimia naulaan. Kitaristi Kenny Hickey ja rumpali Johnny Kelly operoivat nykyään sellaisessa kokoonpanossa kuin Silvertomb, ja onpa mukana muitakin nimekkäitä kavereita. Bändin jäsenistön täydentävät Agnostic Frontissa aikaisemmin soittanut kitaristi Joe James, Sheer Terrorissa vaikuttava basisti Hank Hell sekä Empyreon-yhtyeessä musisoinut monitoimimies Aaron Joos.

Silvertomb julkaisee loppuvuodesta toisen albuminsa. The Interpretation of Nightmares -levy tulee julki 13. marraskuuta, ja nyt teokselta esitellään uusi singlelohkaisu nimeltä Graves in the Sky. Katso kappaleeseen tehty musiikkivideo alempaa. Seuraavaksi odotellaan sitten paitsi Silvertombin levyä myös tietoa siitä, ovatko suunnitelmat Type O Negative -juhlistuskeikoista etenemässä jossain vaiheessa. Yritystä ilmeisesti on ollut.

Lisää Soundi.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi