Arvio: M.A.:n debyyttilevy on hieno lisä miesvoittoiseen rap-genreen, ja artisti käyttää äänensä sataprosenttisesti edukseen

M.A. eli Emma Imponen on lupaava kotimainen rap-tulokas, jonka musiikin ytimessä ovat vaikuttavat ja monikerroksiset lyriikat. Hän on Pihlderberg-labelin tuore artistikiinnitys, jota on kuultu aiemmin Rekamin kappaleilla Tiikereitä ja Paremmin ja jonka jotkut ovat myös saattaneet nähdä keikkailemassa KPC-kollektiivin kanssa.
Liminaalitila on määritelty välitilaksi, jonkin kynnyksellä olemiseksi. Liminaalisuus on erityisesti nykypäivälle ominainen piirre, joka voi näyttäytyä kaaoksena, mutta myös uutta luovana muutosvaiheena. Juuri tätä M.A.:n debyyttilevy on: todella tervetullut poikkeama suomalaisessa rap-musiikkikentässä. Se on hieno lisä perinteisesti miesvoittoiseen genreen, ja M.A. käyttää äänensä edukseen sataprosenttisesti.
Myös albumin unenomaiset biitit liittyvät läheisesti liminaalitilan käsitteeseen. Raitojen taidokkaat sämplet sekä letkeät boom bap -taustat tukevat räppärin flow’ta saumattomasti. Hänellä on riittävästi tilaa räpätä ja tuotannossa on osattu antaa tilaa pääasialle, eli artistin sanomalle. Ja vaikka M.A. kuulostaa paikoittain vihaiselta ja radikaalilta, onnistuu albumi olemaan päävireeltään kuitenkin varsin chilli.
Kymmenen kappaleen pituinen albumi on koherentti kokonaisuus, jolla on luonnollinen flow alusta loppuun ja jonka ainoa ongelma on, että se loppuu liian pian. Liminaalitila on erittäin vakuuttava debyyttisoololevy nuorelta kotimaiselta rap-lupaukselta.