Suomeen pesiytynyt Mountain-rumpali Corky Laing teki edellisen levynsä legendaarista emobändiään peesaillen amerikkalaismuusikoiden kanssa. Nyt hän on ruotsalaiskitaristi Conny Bloomia lukuun ottamatta suomalaisessa seurassa. Ilman puolueellisuuksia voi todeta tämän pesevän edeltäjänsä helposti. Syykin on selvä: Laing on vapauttanut itsensä Mountainin varjosta ja tehnyt levyn, jossa hänen oma persoonansa pääsee kunnolla esiin.
Klassisen hard rockin ja protohevin pirtaan istuvat menopalat rokkaavat Corkyn laittamattomasti svengaavalla, usein hänen tavaramerkkinsä lehmänkellon leimaamalla irtonaisuudella mahtavan vapautuneesti. Esikuviensa Levon Helmin ja Keith Moonin synteesi tekee Corkysta yhden rockin parhaista rumpaleista. Suurempi yllätys on hänen yhtä pidäkkeetön ja heittäytyvä laulunsa, jota lämmittää Laingin itseironinen huumorintaju. En ole kuullut mehevämmin ja luontevammin laulettua hard rockia aikoihin. Viritys tiivistyy Mike Monroen kaahaavan huuliharpun mainiosti kirittämässä Totally Wrongissa, jossa tekijä myöntää mokanneensa. Tuota asennetta ei liiemmin hard rockissa viljellä.
Kolme viimeistä raitaa hidastavat tempoa ja vaihtavat moodia ja kuulostavat hard rock -säestetyltä folk rockilta. Niissäkin Corkyn mittava elämänkokemus kuuluu hienosti.
Aseistariisuva kiekko!
