ASTRO CAN CARAVAN: Questral Places

Arvio julkaistu Soundissa 04/2003.
Kirjoittanut: Ornette Birks Makkonen.
Astro Can Caravanin henkilökuntaan kuuluu toista tusinaa savolaista musiikinopiskelijaa tai rock-soittajaa, joista eräät ovat joillekin tuttuja Cosmo Jones Beat Machinen tai Aavikon jäseninä.

Arvio

ASTRO CAN CARAVAN
Questral Places
BV2

Astro Can Caravanin henkilökuntaan kuuluu toista tusinaa savolaista musiikinopiskelijaa tai rock-soittajaa, joista eräät ovat joillekin tuttuja Cosmo Jones Beat Machinen tai Aavikon jäseninä. Lehdistöpaperi ei luettele musikanttien nimiä, mikä onkin luontevaa, sillä tulisimmillaan orkesterin kollektiivinen elämöinti kuulostaa yhden monilonkeroisen instrumentin aikaansaannokselta.

Mohenjo-Daro ja Baia muistuttavat kunniakkaasti edesmenneen kummisetäni Charles Mingusin tavasta käyttää isoa orkesteria ja sulauttaa etnisiä vaikutteita jazziin äkkivääriin käänteisiin. Torvisektio lähentelee Fela Kutin puhaltajien römäkkyyttä silloin, kun vapailta sooloiltaan ehtii. Rönsyilevä free-triptyykki Astral Movement on siroteltu ovelasti svengillisten kappaleiden lomaan. Hiljaa virtaava Nile on albumin ainut levollinen tuokio.

Näin isolle ja markkinatalouden lakien ulkopuolella operoivalle orkesterille ei uskalla ennustaa kovin pitkää elinkaarta. Esikoinen lupaa kuitenkin niin paljon ja hyvää, että on harmin paikka, jos Astro Can Caravanin levytysura tyssää tähän. Pori Jazzin päälavalle bändi tuskin päätyy, mutta Tampere Jazz Happeningin iltaklubi saattaisi natsata. 

Lisää luettavaa