AUTECHRE: Quaristice

Arvio julkaistu Soundissa 04/2008.
Kirjoittanut: ASKO KAUPPINEN .

Autechren vaikeasti määriteltävää musiikkia on viisainta olla määrittelemättä.

Arvio

AUTECHRE
Quaristice
WARP

Autechren vaikeasti määriteltävää musiikkia on viisainta olla määrittelemättä. Kaksikko on ollut 17 vuotta kestäneen uransa ajan jatkuvasti uuden musiikin kynnyksellä, tulevan musiikin uranuurtaja ja tihentymä, jonka koko diskografiaan näyttää palautuvan lukuisa joukko elektronisen musiikin suunnanmuutoksia ja rytminvaihdoksia.

Jos ambient-vaiheiden avaama ja sulkema Quaristice vaikuttaa ensi kuulemalta entistä abstraktimmalta ja rakenteeltaan hajanaisemmalta ja satunnaisemmalta, 2000-luvun tuotantoon tutustuneet löytävät viritetyistä rytmeistä, historiallisista tekstuureista ja lyhyistä fragmenteista paljon tuttua. Entistä lyhyemmät otteet vaikeuttavat rakenteiden hahmottamista, ja kukin kappale paljastuukin yksinkertaiseen ideaan viittaavaksi viimeistellyksi tutkielmaksi.

Harjaantuneen kädentaidon aikaansaannoksena Quaristicen läpitunkemattoman tiheä ääni kuulostaa tarkkuudessaan automatisoidulta. Sen vähäinen toistuvuus, äänien äkkiarvaamaton kerrostuminen ja purkautuminen saavat aikaan rikkonaisen joskin syvän yleisvaikutelman, johon sukeltaminen on oma taiteenlajinsa.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa