Ei taida levyn kanteen präntätty numerosarja olla hollantilaisen Arjen Lucassenin puhelinnumero…
Lucassen on metallin kunnianhimoisimpia taiteilijoita. Hän on metsästänyt täydellistä rock-oopperaa reilut kymmenen vuotta ja nyt ollaan menossa jo seitsemännessä Ayreon-levyssä. Suuren luokan eepos kyseessä on periaatteessa nytkin. Musiikkia on tuplalevyn verran, laulajien lukumäärä lähentelee kahtakymmentä, ja vierailevia muusikoitakin riittää.
Uusi levy ei ole samassa mielessä rock-ooppera kuin jotkut edeltäjänsä, sillä kappaleet vaikuttavat itsenäisemmiltä kokonaisuuksilta. Metallin lomassa leijuu koneellista tunnelmaa ja välillä Lucassen lähestyy häpeilemättä poplinjoja. Lucassenin mittasuhteissa levyltä jää odottamaan enemmän, jotakin yhtenäisempää, selvästi mahtipontisempaa, mutta levypä vain etenee kummallisen riisutuilla ja melkein vaatimattomilla linjoilla. Siitä miehelle on jälleen kerran nostettava hattua, että hän osaa valita juuri oikeat laulajat juuri oikeisiin tehtäviin.
01011001 ei vastaa odotuksia, mutta sillä on hetkensä, vaikka Lucassen ei pysty varauksetta voittamaan puolellensa.
