Arjen Anthony Lucassenin unelmat ovat käyneet toteen. Mies on saanut tuoreelle levylleen vieraaksi vanhat mestarit Rick Wakemanin, Keith Emersonin, Steve Hackettin ja John Wettonin. Eikä kyse ole tälläkään kertaa ihan pienestä teoksesta, kun biisejäkin löytyy 42 kappaletta, jotka yhdistyvät neljän eri teeman alle.
Lucassenin on sanottu jo jonkin aikaa toistaneen itseään, eikä väittämä taida täysin väärässäkään olla. Suureen teemaan tarttuva levy noudattaa tuttuja rakenteita ja Lucassenin työtavan voi suorastaan kuulla uudeltakin levyltä. Toisaalta Lucassenilla tuskin on monia vaihtoehtoisia malleja hallita niin laajoja kokonaisuuksia, joita hän on levyilleen tavannut rakentaa. Sitä paitsi tarina on jälleen uusi ja biisit puhkuvat vivahteita, joita on turha hakea miehen edellisiltä levyiltä – olkoonkin levy sitten rakenteellisesti tuttu.
Tosin uudella levyllä Lucassen on lähtenyt pikkuisen kokeellisemmille linjoille jopa siinä määrin, että muutamien kappaleiden olemus tuntuu jopa vieraalta. Sen sijaan proggressiivisen rockin laaja-alainen soitinarsenaali ja tyylillisesti ehkä vähän turhankin nöyrät sävelmät tarjoavat paljon nautittavaa, vaikkei se joka hetki niin perin ainutlaatuista olisikaan.
