Lappeenrantalainen Battlelore teki kaksi vuotta sitten ensiluokkaisen levyn julkaistessaan The Last Alliancen. Moisen mestariteoksen jälkeen bändiltä voi odottaa liikaa ja pettyä. Siksi Doombound ei ole ensimmäisillä kerroilla helppoa kuunneltavaa. Jyri Vahvasen johtama joukko ei onneksi petä. Kuitenkin Battlelore menettää nyt yllätysmomentin, joka osaltaan nosti edellisen levyn sille kuuluvaan arvoonsa.
Battlelore lähtee liikkeelle seesteisesti. Aluksi tuntuu kuin levy ei kunnolla starttaisi käyntiin, mutta tarkoitus ei sittenkään ole runtata. Tänään Battlelore maalailee rauhoittavia maisemakuvia Keski-Maasta ja värittää niitä satunnaisilla ukkosmyrskyillä. Edellisellä levyllä kukkaan puhjenneet melodiset neronleimaukset ovat tavallaan tuttua kauraa.
Vahvanen osoitti edellisellä levyllä sekä omansa että bändin potentiaalin. Kenties viimeksi asenne oli hieman nälkäisempi ja näyttämisen halu kovempi. Nyt Doomboundilla työskentelee oman osaamisensa tunteva bändi, jonka esityksessä on lievää rutiininomaisuutta.
Doombound on kokonaisuutena ehjä. Bloodstainedin verkkaisuus laajenee lopulta vilkkaaksi tunnelmien kirjoksi ja päättyy lähes meditatiiviseen Kieloon. Battlelore ymmärtää siis myös dramaturgian päälle.
