BEN CHRISTOPHERS: Spoonface

Arvio julkaistu Soundissa 12/2001.
Kirjoittanut: Tero Alanko.
Ben Christophersin kutsuminen laulaja-lauluntekijäksi maistuu vähättelyltä, koska etenkin Britanniassa on tällä hetkellä tapana ylistää jokaista akustista kitaraa rämpyttävää korkeaäänistä laulajaa uudeksi Tim Buckleyksi tai Nick Drakeksi.

Arvio

BEN CHRISTOPHERS
Spoonface
V2

Ben Christophersin kutsuminen laulaja-lauluntekijäksi maistuu vähättelyltä, koska etenkin Britanniassa on tällä hetkellä tapana ylistää jokaista akustista kitaraa rämpyttävää korkeaäänistä laulajaa uudeksi Tim Buckleyksi tai Nick Drakeksi. Kaiketi onkin Christophersin arvolle sopivampaa kuvailla häntä sanoittajaksi, säveltäjäksi ja sovittajaksi, joka laulaa omat kappaleensa haavoittuneen enkelin lailla ja soittaa muun muassa kitaraa ja pianoa yhtä aistikkaasti kuin David Sylvian ja Talk Talkin Mark Hollis tekivät esimerkiksi Secrets Of The Beehiven ja Spirit Of Edenin kaltaisilla tunnelmamusiikin mestariteoksilla.
Ben Christophersin musiikki on lohduttavaa, lyyristä ja mietteliästä. Kuten suurten taiteilijoiden kuuluu, hän vaikuttaa hieman kärsineeltä ja, ilmeisesti maailman pahuuteen, kyllästyneeltä. Musiikkia tehdessään Christophers ei sorru tavanomaiseen tiskiallasdraamaan ja Spoonface irrottaakin ajatukset arkipäivästä koko 39 minuutin kestonsa ajaksi. Musiikin toteutus on juuri sopivasti abstraktia ja "kokeellista" saadakseen kuulijan mielen matkalle ja kuljettaakseen hänet outoihin, mutta kauniisiin paikkoihin todellisuuden tuolla puolen.
Toisella studioalbumillaan (ensimmäinen oli Spoonfacen rinnalla harjoitelmalta tuntuva My Beautiful Demon, 1999) Christophers maalaa pienin vedoin suuria kuvia ja jättää tarpeeksi tilaa mielikuvitukselle. Harvakseltaan näppäiltyjen hiomattomien kitarankielten ääni, kuin narkoosissa iskevät rummut ja kerroksittain polveilevat lauluraidat luovat nimikappaleeseen halluusiomaisen tunnelman ja Transatlantic Shooting Stars -laulun epävireinen kellopeli puolestaan kuulostaa miltei leikkisältä. Kaiken lisäksi kuulija törmää jokaisella kuuntelukerralla uusiin kaikuihin, huminoihin, hälyääniin ja muihin hienoihin sovitusideoihin.
Spoonfacen viehätys ei ole kiinni vuosista, vuodenajoista tai vuorokaudenajoista. Enemmän kuin mitään muuta, siinä on ajatonta kauneutta. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa