BRITISH SEA POWER: The Decline Of British Sea Power

BRITISH SEA POWER
The Decline Of British Sea Power
Rough Trade

Beachy Headin kalkkikivikalliot ovat yksi Englannin etelärannikon uljaimmista nähtävyyksistä, mutta myös maailman suosituin paikka kuoleman syliin heittäytymiseen. Samaa kahtalaisuutta on brightonilaisen British Sea Powerin musiikissa: joskus se on ylitsevuotavan romanttista, toisinaan sen kiihko lähenee suoranaista hysteriaa.

British Sea Powerin oddball-olemus tulee aiheuttamaan hankaluuksia monelle – kuinka suhtautua yhtyeeseen, joka pukeutuu mieluusti ensimmäisen maailmansodan aikaisiin univormuihin ja koristaa esiintymislavan puilla ja täytetyillä linnuilla? Interpolin newyorkilainen chic-imago on huomattavasti kuluttajaystävällisempi, mutta British Sea Powerin ääri-intensiivisestä musiikista on helpompi aistia tekijöiden suoraselkäisyys ja omistautuminen omalle taiteelleen. Kummankin ilmeisimmät innoittajat ovat Joy Division ja The Smiths ja molempien ensilevyt kasaavat valtavat odotukset seuraavalle.

Hartaalla kirkkolaululla aukeavan The Decline Of British Sea Power -levyn sähkökitarat ovat usein suorastaan meluavia ja painavat väkisin muun musiikin taakseen. Rumpujen ja basson tehtävä on lähinnä luoda lisää ääntä, pauhua, ja laulaja Yanin esityksessä on samaa uhkarohkeutta kuin Damo Suzukilla Canin Monster Movie -albumilla, jota Apologies To Insect Life -kappale muistuttaakin hyvin paljon.

British Sea Powerin luomasta ällistyttävästä äänimassasta kuoriutuu kauniita asioita. Esimerkiksi Carrion -kappaleen raivossa on mukana mitä herkintä surumieltä ja Remember Me -laulun toiveikkuutta on mahdoton nujertaa. Koko levy on kuin kosteuden pilaama betonikolossi jonkun brittiläisen kaupungin hylkymaalla – ulkoa katsottuna ruma ja harmaa, sisältä käsin tarkasteltuna täynnä erilaisia elämiä, inhimillisiä ihmiskohtaloita, iloa ja surua.