Bruce Springsteen ei oikeuskiistojen vuoksi päässyt julkaisemaan musiikkia kolmeen vuoteen Born To Runin (1975) jälkeen. Se oli julmetun pitkä julkaisuväli siihen maailman aikaan. Springsteen ja E Street Band käyttivät ajan uuden albumin työstämiseen – tuloksena oli Darkness On The Edge Of Town (1978), joka nyt on saanut juhlavan boksijulkaisun, johon kuuluu kolme cd- ja kolme dvd-levyä. Juhlava on tosin boksin hintakin.
Paketin ennakkoon kiinnostavin osa, tupla-cd Darknessin julkaisemattomista biiseistä, on myynnissä vakiohinnalla The Promise -nimikkeellä. Lyhyt kuluttajatiedote: tämä järeämpi boksi on hintansa väärti, mutta perus-cd ei.
Boksi sisältää yli kymmenen tuntia materiaalia: dokumenttielokuvan levyn teosta, livetaltiointeja sekä mahtavaa mustavalkofilmiä levytyssessiosta. Kokonaisuus on pakattu Springsteenin alkuperäistä muistivihkoa jäljittelevään kansioon. Paketista selviää, mikä tekee Darkness On The Edge Of Town -levystä Springsteenin pitkän uran kruununjalokiven.
Työstettäviä biisejä oli varovaisen arvion mukaan yli 70. Lopulliselle levylle päätyi kymmenen, yli jäi niinkin turhaa materiaalia kuten Patti Smithille annettu Because The Night ja nippu The River -tuplalle päätyneitä Springsteen-kulmakiviä. Basisti Garry Tallent, joka on soittanut Brucen kanssa kauemmin kuin kukaan muu, toteaa lakonisesti, että lopulliselle Darkness-levylle ei tullut yhtään niistä biiseistä, joita hän olisi valinnut mukaan, sillä Springsteen oli jo tuolloin Boss. Uransa terävintä luomiskautta elävä vimmainen taiteilija, jolla oli mielessään ja korvissaan selkeä mielikuva suunnasta, johon urallaan halusi.
Darkness on Brucen samurailevy: riisuttu, tumma ja sillä on ainutlaatuisen elokuvallinen äänimaisema. Arkistoista kaivettu materiaali selventää pala palalta, miten kaikkien aikojen paras amerikanrocklevy syntyi. Racing In The Street- ja Candy’s Room -kappaleiden evoluutio osoittaa, että joskus kuukausia kestävä hinkkaaminen kannattaa.
The Promise -tupla puolestaan paljastaa päälliköstä toisen puolen. Pomo itse kirjoittaa levyn saatesanoissa, että näitä julkaisemattomia kappaleita on nyt viimeistelty tarpeen mukaan, mutta hän on tehnyt ainoastaan sen, mitä olisi 1970-luvullakin tehnyt. Täyttä puppua.
The Promise kuulostaa nyky-Springsteeniltä. Nimikkobiisiä lukuun ottamatta biisimateriaali jää kauas varsinaisen levyn tasosta. Parhaat ylijäämäbiisit eivät vieläkään näe päivänvaloa. 27-vuotias Bruce ei kuulostaisi tältä, eikä myöskään allekirjoittaisi näitä versioita.
Toki Springsteenillä on täysi oikeus tällaiseen toimintaan, kuten Brian Wilsonilla Smile-levytyksen suhteen ja vaikkapa George Lucasilla Tähtien sota
-trilogiaa viilatessa. Siis tehdä virheellisiä jääräpäisiä ratkaisuja oman materiaalin suhteen.
Mitä seuraavaksi: bändiversiot Nebraskan biiseistä?
