Mary J., afroamerikkalaisen musiikin johtava päiväkirjailija Marvin Gayen jälkeen, on ennenkin tehnyt sydänsuruistaan biisejä, levyjäkin. Tällä kertaa kyseessä on avioero entisestä miehestään ja manageristaan.
Lyyrisesti levy pyörii I Will Surviven ja Erykah Badun Tyronen akselilla. Henkilökohtaisten voimavarantojen korostamista – samalla varmasti lataamista – ja toisen osapuolen kelvottomuuden korostamista. Viat käydään läpi suht seikkaperäisesti ja mies toivotetaan helvettiin.
Blige kuulostaa itseltään, yhtä upealta kuin aina 90-luvulta lähtien. On virkistävää kuulla kunnon souldiivaa miksattuna reilusti etualalle, varsinkin kappaleissa joiden tuotanto on tätä päivää. Omana aikanamme tuottajat ovat lauluraitojen suhteen hiukan ujompia. Varsinkin Kaytranadan ja BadBadNotGoodin kanssa tehty Telling The Truth toimii upeasti. Yleisesti ottaen Bligen ääni yhdistettynä hektisiin triplettihaitsuihin on upea juttu.
Yksi oudoimpia hetkiä levyllä on ensimmäisessä kappaleessa, kun Kanye West, hip hopin oma Howard Roark, ilmoittaa että valitsi aikoinaan olla käyttämättä rotuaan tekosyynä matkallaan renessanssineroksi – mitä Yé implikoi muiden käytöksestä, voi jokainen päättää itse. Biisissä lauletaan siitä miten ei voi rakastaa toista ennen kuin rakastaa itseään. Kanyella on aina ollut tämä puoli hallussa.
