CARPARK NORTH: All Things To All People

Arvio julkaistu Soundissa 09/2005.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.
Toisen albuminsa julkaissut Carpark North on Tanskan tuoreimpia hittibändejä. Radioystävällisellä All Things To All Peoplella trio laajentaa kuulijakuntaansa myös meille, vaikka The Raveonettesin tai edes Mew'n synnyttämiin hurraa-huutoihin ei ainakaan toistaiseksi ole aihetta.

Arvio

CARPARK NORTH
All Things To All People
Capitol

Toisen albuminsa julkaissut Carpark North on Tanskan tuoreimpia hittibändejä. Radioystävällisellä All Things To All Peoplella trio laajentaa kuulijakuntaansa myös meille, vaikka The Raveonettesin tai edes Mew'n synnyttämiin hurraa-huutoihin ei ainakaan toistaiseksi ole aihetta.

Carpark Northilla on kolmemiehiseksi yhtyeeksi kiitettävän jykevä ja iso soundi, mikä ei näinä aikoina ole tietenkään mikään yllätys. Jämerää kitaravetoisuutta bändi värittää 80-lukulaisilla, niin Kraftwerkistä kuin Depeche Modestakin muistuttavilla elektrotäytteillä. Mallikelpoisesti jyräävä Berlin avaa levyn kuitenkin selkeän Muse-vaikutteisesti. Soitannollisen tykityksen lisäksi Museen viittaa myös bändin laulajan paikoittainen kipuaminen Matthew Bellamyn harrastamaan falsettiin.

All Things To All People on hetkittäin rohkea ja lievään mahtipontisuuteenkin kallistuva levy. Se olisi vielä parempi ilman raivostuttavan hakkaavalla beatillään Knackin My Sharonan pastissista käyvää Humania. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa