THE CHARLATANS: Wonderland

THE CHARLATANS
Wonderland
Island

Los Angelesiin kotiutunut laulaja Tim Burgess on johdattanut The Charlatansin monen myrskyn läpi. Madchester-buumin myötä parrasvaloihin nousseen yhtyeen nopeisiin autoihin mieltynyt kosketinsoittaja Rob Collins joutui vankilaan suostuttuaan pankkiryöstössä käytetyn pakoauton kuskiksi ja pian sieltä päästyään ryttäsi BMW:nsä viimeisen kerran. Sen jälkeen yhtyeen kirjanpitäjä veti välistä puoli miljoonaa puntaa. Nyt ongelmat ovat jääneet taakse ja The Charlatans levyttänyt positiivisimman albuminsa sitten syksyllä 1990 ilmestyneen Some Friendly -debyytin.
Edellisillä studiolevyillään (Tellin' Stories, 1997 ja Us And Us Only, 1999) The Charlatans osoitti tutustuneensa tarkoin The Rolling Stonesin kultakauden röyhkeään rockiin ja Bob Dylanin sähköisiin folk-levyihin. Yhtyeen seitsemännellä studioalbumilla selkein muutos entiseen on Burgessin alituisesti Curtis Mayfield -falsettiin kohoava ääni. Efekti on aivan yhtä tehokas kuin Bobby Gillespien soul-kähinä Primal Screamin Kill All Hippies -raidalla – tsekatkaapa vaikka I Just Can't Get Over Losing Youn säkeistöjen hillitön Pusherman-vedätys!
Wonderlandin aloittava You're So Pretty – We're So Pretty on melkoisen mehevää Miss You -meininkiä ja viimeistään singlebiisi Love Is The Keyn kiihkeän funky tunnelma saa potkaisemaan tuolit nurkkaan. Mark Collinsin kitarariffit putoilevat kautta levyn kuin Keefiltä kunnian päivinään. Näin seksikkäästi venyttelevää rawk'n'rollia saa harvoin kuultavakseen vuonna 2001 tehdyiltä äänilevyiltä. Albumin moderneinta materiaalia ovat tuottaja Danny Saberin takaperoisilla nauha-ajoilla ja efektiarsenaalillaan koristelema Judas sekä munaskujaan myöten rock'n'roll-suolle uskaltautuneelta The Chemical Brothersilta soundaava Belle And The Butterfly -instrumentaali.
Pari vuotta sitten ilmestynyt Us And Us Only oli ensimmäinen The Charlatans -albumi kokonaan ilman Rob Collinsia, mutta hänen henkensä oli vielä vahvasti mukana. Wonderland-kiekolla aiemmin useimpia kappaleita kuljettanut hammond-groove on korvattu äänikuvassa etäisemmällä pianolla ja rennosta groovesta vastaavat yhtä lailla Mark Collinsin tipauttelemat riffit, Martin Bluntin muhevat bassokuviot kuin Jon Brookesin irtonaisesti iskemät rummutkin.
Wonderland on vain rock'n'rollia, mutta rock'n'roll on harvoin parempaa kuin tällä levyllä. Hot stuff!