CHARON: Downhearted

CHARON
Downhearted
Spinefarm

Nyt taitaa tulla Charonille kuraa niskaan. Leppäluodon laulu kuulostaa heti avausraidalla niin pahasti Ville Valolta, että oikein kannesta pitää tarkistaa, onko kysymys Charonista vai HIM:istä. Vielä edellisellä levyllä Leppäluodon laulussa oli karheutta, mutta nyttemmin ääni on puhdistunut, ja mies on oppinut käyttämään vibraattoaan kieltämättä hienosti. Valitettavasti vertailut HIM:iin juurtuvat sitten sen verran lujasti mieleen, ettei asiaa noin vain karistetakaan. Tyylillisesti Charon ei ole juurikaan kääntänyt kelkkaansa, vaan jalat pysyvät tutulla maaperällä. Tiettyä kurssin reivausta on havaittavissa, ja jälleen kerran vertailukohtaa on alettava etsiä HIM:n suunnalta.

Downheartedin biiseissä on odotetusti hienoja melodioita, mutta bändi ei enää ole samalla tavalla karhea ja rosoinen kuin edeltäjällään. Downheartedlle on haettu isompaa soundia, ja siinä on onnistuttu. Jos bändi edellisellä levyllä kuulosti passelilta klubisarjaan, nyt äänimaiseman perusteella tavoite on stadioneilla. Parantuneet soundit eivät kuitenkaan tee pelkästään oikeutta kappaleille. Muutamien biisien kohdalla vaikuttaa siltä, että Tearstainedin kaltaiset raaemmat soundit olisivat saattaneet tehdä paremmin oikeutta muutamille biiseille. Mutta kyllä niitä napakymppejäkin on syntynyt. Craving ja Erase Me ovat kouluesimerkkejä sellaisista koukuista, miten satunnainenkin kuuntelija saadaan terottamaan aistejaan ja haluamaan lisää, ja luonnollisesti Little Angel tärähtää tajuntaan lujaa ja mieleenpainuvasti.

Vielä edellisellä levyllä bändiä vertaili mielellään Sentencediin, nyt tyylillisiä yhtäläisyyksiä löytyy HIM:n kanssa. Selkeät vaikutteet häiritsevät hieman, mutta kyllä yhtyeellekin on uskallettava antaa tilaa toimia tuomitsematta sitä vertailuiden takia liian ankarasti. Osaavathan Charonin pojat silti tehdä hienoja biisejä, mistä tuoreinkin levy on jälleen hyvä osoitus.