Ensinäyttö: Parempi överit kuin vajarit – Kamelerontti laittaa bileet pystyyn Beastie Boysin hengessä

Kamelerontti nousee ensimmäistä kertaa lavalle Helsingin Tavastialla heinäkuussa.
9.6.2026 08:59

Dyyni-yhtyeen Hermanni Ollikainen, joka on urallaan muun muassa kirjoittanut Katri Ylanderin Jos tänään kuolen -hitin sekä tehnyt yhteistyötä Anna Inginmaan, Petra Garganon ja monen eturivin tuottajan kanssa, valmistautuu julkaisemaan Kamelerontti-sooloprojektinsa esikoispitkäsoiton. Levyltä saatiin keväällä ensimmäisenä maistiaisena kappale No mitä vittua?! ja huomenna keskiviikkona on julkaisuvuorossa toinen single Bailaa.

”Tämän(kin) kappaleen lo-fi -tyyli on tietoinen ratkaisu, koska mun mielestä musa kuulostaa ja saundaa nykyään aika samalta ja tosi tosi tuotetulta, niin haluun tehdä asiat toisin. Kate Bush on itselleni esikuva ja semmonen punainen lanka kaikkeen – hän nyt toki on ihan eri levellillä, mutta teki omalla urallaan myös kaiken alusta loppuun itse”, artisti kerto.

Beastie Boysin suuntaan kumartavan, bilettämisen ihannointia pohdiskelevan kappaleen kylkeen tehty musiikkivideo saa nyt ensiesityksensä Soundissa. Videon pariin pääset tuosta alempaa.

Kamelerontti nousee kesällä myös ensimmäistä kertaa keikkalavalle. Artistin voi nähdä 22. heinäkuuta Helsingin Tavastia-klubilla Heikki Kuulan lämmittelijänä.

Lue myös: Ensinäyttö: Kamelerontin No mitä vittua?! on suora ja rehellinen purkaus nykyarjen sekavuudesta

Youtube video