CHARON: The Dying Daylights

Death metal -orkesterina uransa aloittanut raahelainen Charon löysi Sentencediin ja HIMiin verrattavan nykyisen linjansa vuonna 2000 ilmestyneellä kakkosalbumillaan Tearstained. Viime vuonna ilmestyneeltä Downheartedilta poimitusta Little Angelista muodostui puolestaan pienehkö sinkkuhitti. Neljännellä kokopitkällään Charon jatkaa hyväksi havaitsemallaan reseptillä, tuottaen jälleen yhden albumillisen kutumetallia tyttömetallistien synkkien syysiltojen ratoksi.

Charon tuntuu sisäistäneen liiankin hyvin Ville Valon eräissä haastatteluissa lausahtaman viisauden, että kun saadaan tytöt ensin keikalle, tulevat pojat perässä. Nyt Charon on saattanut mennä kosiskelussaan liian pitkälle, sillä yrittäessään olla säikäyttämättä kauniimmat kuulijansa yhtye on tehnyt The Dying Daylightsista valitettavan hampaattoman albumin, jonka kappaleet toistavat itseään turhankin paljon. Charon tarjoaa kauniita sanoja ja melodioita, mutta pelkästään ne eivät tunnelmametallissa riitä, vaan niiden takana pitää olla myös uskottavuutta ja tunnetta.

The Dying Daylightsista tulee mieleen se narsistinen kaveri, joka peilaa itseään pari tuntia ja miettii, onko tukka hyvin ja Pepsodent-hymy kohdallaan, ennen kuin lähtee metsästämään seuraa. Kauniit kasvot, mutta syvyyttä ja substanssia on turha odottaa. Mikko Karmilan miksaus on puleerattua laatutyötä. Albumin mieleenpainuvammaksi hetkeksi jää Religious-kappaleen säeriffi, joka on pöllitty Holen Celebrity Skinistä.